Helleraja paukkui Lappeenrannassa – mittaushistorian toiseksi myöhäisin syyshelle
Sää viilenee keskiviikon jälkeen koko maassa, Ilmatieteen laitos ennustaa.
Tähän asti myöhäisintä hellepäivää vietettiin Tampereella 17. syyskuuta 1947. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARITänään vietetään Suomen mittaushistorian toiseksi myöhäisintä hellepäivää. Päivän korkein lukema on mitattu Lappeenrannan Konnunsuolla, jossa kuumimmillaan oli 25,8 astetta.
Tähän asti myöhäisintä hellepäivää vietettiin Tampereella 17. syyskuuta 1947.
Lämpimien ilmamassojen saapuminen Suomeen etelästä tähän aikaan vuodesta ei ole epätavanomaista, Ilmatieteen laitoksesta kerrotaan. Usein lämmön mukana tulee kuitenkin pilviä, jotka estävät aurinkoa lämmittämästä.
Nyt olosuhteet olivat otolliset helteille, pilvet hävisivät ja aurinko pääsi lämmittämään, päivystävä meteorologi kertoo.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan vielä keskiviikkona monin paikoin liikutaan parissakymmenessä asteessa. Sitten saderintama viilentää sään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
