Maastoa palanut pitkin Suomea, syinä muun muassa lasten leikit ja tuhkakupin tyhjääminen risukasaan
Suuressa osassa maata on voimassa maastopalovaroitus.
Maastopalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kielletty. Kuvituskuva. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.Eri puolilla Suomea syttyi lauantaina useita maastopaloja. Suuressa osassa maata on voimassa maastopalovaroitus, ja monet pelastuslaitokset painottivatkin lauantaisissa tiedotteissaan tulenteon ja kipinöiden vaarallisuutta.
Maastopalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kielletty.
Esimerkiksi Riihimäellä syttyi maastopalo, kun joku oli tyhjentänyt tuhkakupin risukasaan. Toinen palo Riihimäellä alkoi pelastuslaitoksen mukaan lasten tulitikkuleikeistä, ja myös Oulussa syttyneen palon syyksi arvioitiin lapsen varomatonta tulenkäsittelyä.
Hausjärvellä Kanta-Hämeessä maastopalo syttyi niin ikään pihalle kaadetuista tuhkista.
Pohjois-Pohjanmaalla Kärsämäellä kulotuksesta alkanut palo levisi piharakennukseen, autoon, omakotitalon ulkovuoreen ja metsään. Pyhäjärvellä palo sai mahdollisesti alkunsa traktorin kyntökoneen kipinöistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


