Turvetuotanto on pieni kuormittaja

Turvetuotannosta huuhtoutuu vesiin selvästi maa- ja metsätaloutta vähemmän kiintoainetta, kirjoittaa Antti Kivimaa. Antti Raatikainen Kuva: Viestilehtien arkisto

On surullista lukea ympäristöministerin, entisen valtiovarainministerin ja luonnonsuojeluliiton puheenjohtajan tunteisiin eikä tosiasioihin perustuvia tekstejä. Tutkimukset ja mittaukset kun osoittavat toista.

Paasikivi totesi aikanaan että tosiasiain tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

Luonto muuttaa lähes kaikki Suomen nykyisetkin järvet suomaaksi seuraavien tuhansien vuosien kuluessa. Nykyiset suot ovat suureksi osaksi syntyneet entisten järvialtaiden kasvettua umpeen ja osin maannouseman avittamana. Ei siinä ihmistä ole tarvittu, eikä tarvita.

Kiintoaine- ja humuspäästöt johtuvat pääosin siitä, että luonnontilaiset joet ja ihmisen kaivamat ojat siirtävät ainesta virran mukana järvialtaisiin. Runsaat sateet ja veden pinnan korkeuden vaihtelut lisäävät huuhtoumaa, kuten maan muokkaus suoalueilla ja pelloilla.

Turvetuotantoa on helppo syyttää, koska tuotantoalue näyttää karulta, kuten maatalousmaakin kynnön jälkeen.

Humus ei saostu virtaavassa vedessä, vaan värjää vettä tummemmaksi ja osaltaan lisää veden ravinteisuutta mahdollistaen kasvuston ja planktonin lisääntymisen.

Humusta esiintyy ja on aina esiintynyt kaikkialla luonnonvesissä.

Konsulttitoimisto Pöyry on selvittänyt eri maankäyttömuotojen huuhtoumia, jotka sisältävät kiintoaineen ja suuren osan humuksesta. Vuoden 2006 selvityksen mukaan keskimääräiset huuhtoumat neliökilometriltä vuodessa ovat maataloudessa 196,6 tonnia, metsätaloudessa 17,5 tonnia, luonnontilaisella suolla 2,3 tonnia ja turvetuotantosuolla 3,3 tonnia.

Suomessa on maatalousmaita noin 23 500 neliökilometriä ja metsätalousmaata laajasti ottaen noin 263 000 neliökilometriä, luonnontilaisia soita noin 41 000 neliökilometriä ja turvetuotantomaita noin 600 neliökilometriä.

Kertolaskulla maatalousmaiden huuhtoumat noin 4,62 miljoonaa tonnia, metsätalousmaiden noin 4,60 miljoonaa tonnia, luonnontilaisten soiden noin 0,135 miljoonaa tonnia ja turvetuotannon noin 0,002 miljoonaa tonnia.

Keskiarvoluvuissa voi olla suurtakin epätarkkuutta, mutta turvetuotannon huuhtouma maatalous- ja metsätalousmaihin verrattuna hukkuu virhemarginaaliin ja on luonnontilaisten soiden huuhtoumasta vain noin kaksi prosenttia.

On varmasti olemassa yksittäisiä järviä, joissa kuormituksesta merkittävä osuus tulee huonosti hoidetuista turvetuotantoalueista. Osalla turvetuotantoalueista vesienpuhdistusmenetelmät eivät puhdista vesiä riittävästi.

Kun maataloutta tai metsätaloutta ei kukaan sentään vaadi lopetettaviksi niin syylliseksi haetaan turveteollisuus, eikä maanviljelijää tai metsänomistajaa.

Kaikki puun ja turpeen käyttö energialähteenä ja nestemäisen polttoaineen raaka-aineena on todellinen suomalainen ekoteko. Kaadetun puun tilalle kasvaa hiiltä sitova uusi puu. Energiaksi korjatun suon tilalle kasvaa uusi metsä tai uusi suo, joka alkaa sitoa hiiltä.

On tärkeätä, että väitteet perustuvat mitattuihin tosiasioihin.

Esimerkki karmeasta virheestä on ministeri Viinasen tunnetuksi tekemän Siikaveden humuksen ja kiintoaineen voimakas lisäys, joka todellisuudessa johtuu Yläkälkäjärven epäonnistuneesta kuivauksesta. Parissa vuodessa valtava määrä maa-ainesta siirtyi järvien välistä jokea myöten Siikaveteen.

Asiasta löytyy yksiselitteinen mittausaineisto. Syylliseksi leimattiin jo ennen mittausten julkituloa turvetuotanto ja Vapo.

Antti Kivimaa

Kauniainen

Avaa artikkelin PDF