VIERASKOLUMNI Mihin aikani menee
Olen usein kuunnellut kaupungissa asuvien ystävieni kertomuksia päivärutiineistaan, ja kokenutkin ne heidän luonaan yöpyessäni.
Ylösnousu 7–8 maissa, lehden luku ja aamiainen; samalla katsotaan aamu-uutiset televisiosta, suunnitellaan päivän ohjelma – kenties retki, tai ostoksilla käynti, ja sitten illalla television katselua tai ystävien tapaamista. Kiireetöntä, rauhallistakin.
Työssäkäyvillä ja lapsiperheissä rutiinit tietysti ovat varhaisempia ja kiireisempiä.
Mutta meillä, maalla asuvilla, päivät tuntuvat olevan kiireisempiä, vaikka täältä on tultu hakemaan rauhallista elämää. Meillä ei ole edes televisiota ja lehdet ehtii lukemaan vasta illalla, jos silloinkaan; usein kahden tai kolmen päivän lehdet kasautuvat kerralla luettaviksi. Mihin aikani oikein menee?
Päivän rytmittävät ruokailut: aamiainen herättyä, tavallisesti kuudelta (ja silloin koira saa ruokansa ennen ihmisiä!), kahvi kymmenen maissa, lounas ja siihen liittyvä torkahdus puolelta päivin, iltapala kuuden jälkeen radiosta Tapani Lövingin seikkailuja kuunnellen.
Jos herään ennen vaimoani, menen työhuoneelle kirjoittelemaan. Tavallisesti jatkan aamiaisen jälkeen tunnin verran kirjoitushommia, talvella ja sadesäällä käytän niihin koko aamupäivän. Sitten ulkohommiin puutarhaan, metsään tai järvelle. Kalareissu vie reilun tunnin, ja on mukava katkos päivän töissä.
Eilen aamulla kastelin kasvihuoneen jo ennen aamiaista ja sitten jäimme koiran kanssa kuuntelemaan kesäaamun ääniä.
Aamiaisen jälkeen menin polttopuusavottaan. Kun kuumuus ja paarmat ajoivat pois metsästä, kirjoittelin lounaaseen saakka. Iltapäivällä vietin pahimman kuumuuden ajan työhuoneella, ja illan viiletessä oli vuorossa heinän niittoa puutarhasta ja viimeisten kaalintaimien istutus.
Kymmeneltä saunan jälkeen olimmekin niin uupuneita, että menimme suoraan sänkyyn, eikä unta tarvinnut herutella. Niin jäivät taas päivän lehdet lukematta.
Päivät ovat hyvin erilaisia. Joskus olen retkioppaana yhtäällä, vaimo toisaalla talkoolaisena kahvia tarjoilemassa tai ruokaa laittamassa. Silloin auton mittariin kertyy kilometrejäkin poikkeuksellisen paljon.
Kun on vieraita kylässä, tai itse olemme kyläilemässä, työnteko jää välttämättömimpään – kuten kasvihuoneen kasteluun. Ulkona olemme hyvällä säällä (mikä tarkoittaa ettei vettä sada koko aikaa eikä ole ylettömän kylmä) kuusi – kymmenen tuntia, ja huonommallakin kelillä pari tuntia.
Varsinaisille luontoretkille, jolloin vain katselisi eläimiä, kasveja ja maisemia, ehtii vain, kun retken erityisesti suunnittelee. Useimmiten liikumme lähimetsissä sienestäen tai marjastaen.
Auto käynnistetään retkeä varten vain poikkeuksellisesti. Onneksi minua on pyydetty luonto-oppaaksi mitä hienoimpiin paikkoihin, ja oikeastaan vain Pohjanlahden rannikko ja Kainuu ovat jääneet parin lyhyen tutustumisretken varaan.
Jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin on aina yksinkertaistus. Ei meidän päivärutiinimme ole maalaisillekaan ominainen, vaan joka taloudessa ajankäyttö muotoutuu perheenjäsenten työn ja harrastusten mukaan.
Vaikka meille ei kesällä juuri luppoaikaa jää, en koe elämää mitenkään rasittavana. Aina silloin tällöin keskeytän työn ja istahdan toviksi maisemaa katselemaan. Ylilentävä hanhiparvi, pääskysten visertely tai vaikkapa syksyisen metsän hiljaisuus ovat elämyksiä, jotka minä saan erikseen hakematta. Sitä kaupunkilaiset ystäväni kadehtivat.
Minulla ei ole mitään syytä kadehtia kaupunkilaisia. Itse olen osani valinnut ja valintaani tyytyväinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
