Nordea ja PTT povaavat vaisua kasvua
Talous kasvaa Nordean ja PTT:n ennusteissa ensi vuonna vain prosentin kymmenyksiä. PTT:n mukaan vähäinen kasvu syntyy viennistä.Sekä Nordea-pankki että Pellervon taloustutkimus PTT odottavat Suomen talouden yltävän tänä vuonna vain niukkaan kasvuun, vaikka maailmalla näkyy jo orastavia piristymisen merkkejä.
Nordean ekonomistit arvioivat Suomen talouskasvuksi 0,5 prosenttia. PTT:n hitusen optimistisempi ennuste povaa 0,7 prosentin kasvua.
Nordea ja PTT julkistivat tuoreimmat talousennusteensa tiistaina.
PTT:n mukaan kasvun synnyttää viennin kääntyminen varovaiseen nousuun. Yksityinen kulutus kasvaa myös, mutta hidastuvaa vauhtia. Myös Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen arvioi, että kotimaisia kasvun vauhdittajia ei juuri ole, eikä vientikään ehdi tänä vuonna nousukiitoon.
Vuoden 2014 kasvuluvuksi PTT ennustaa 1,4 prosenttia, kun Nordea odottaa kasvun kiihtyvän jo 2,2 prosenttiin.
Harva yritys tavoittelee voimakasta kasvua
Suomessa on vain vähän voimakasta kasvua tavoittelevia pk-yrityksiä. Vähintään 30 prosentin vuosittaiseen liikevaihdon kasvuun pyrkii vain kymmenesosa yrityksistä, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja Nordean selvityksestä. Maltillista kasvua tavoittelee joka toinen yritys.
Vahvaan kasvuun tähtäävät tyypillisimmin nuoret yritykset. Kasvua haetaan eniten liike-elämän palveluissa, mutta paljon myös perinteisessä vientiteollisuudessa. Suomessa on tavanomaista erityisesti portfolioyrittäjyys, jossa yrittäjä omistaa useamman yrityksen.
Selvityksen mukaan Suomen yli 10 hengen yrityksistä vain muutama prosentti pystyy kasvattamaan työntekijämääräänsä vähintään viidenneksen vuosittain. Esimerkiksi Virossa tällaisten kasvuyritysten osuus on lähes 13 prosenttia.
EK:n ja Nordean omistaja- ja kasvuyrittäjyysselvitykseen vastasi lähes tuhat yrittäjää ja yritysjohtajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
