Blogi on Kinuskikissan leivonta-arkisto
Leivontabloggaaja Sini Visa eli Kinuskikissa leipoo, kuvaa ja päivittää sivustoaan itse. Ammatiltaan Visa on ohjelmistosuunnittelija pankissa, leipominen on hänelle vain harrastus. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkisto”On ihanaa, että saan jakaa ohjeeni muiden kanssa ja nähdä, että hekin onnistuvat”, Kinuskikissa-leivontablogia pitävä Sini Visa sanoo.
Visa on pitänyt blogiaan viitisen vuotta. Idea siihen syntyi kesken äitiysloman.
”Alkoi tuntua, että tyttöjen nukkuessa päiväunia oli luppoaikaa. Lehtijutun perusteella löysin leivontablogien maailman.”
Visa leipoo, kuvaa ja päivittää sivustoaan itse.
”Pari vuotta sitten äitini tuli avukseni, koska en vain yksinkertaisesti ehtinyt vastailla kaikkiin kysymyksiin ja kommentteihin. Koska minä olen Kinuskikissa, hänestä tuli Kinuskiemo.”
Visa ottaa liki jokaiseen reseptiinsä vaihekuvat.
”On matalampi kynnys aloittaa, kun näkee vaihekuvat. Olen jo niin tottunut kuvaamaan samalla kun leivon, etten enää osaa tehdä mitään ilman kameraa. Minulle on tullut tapa, että otan vaihekuvat, vaikka ohje olisi yksinkertainenkin.”
Nykyään Visa kiinnittää huomiota ohjeidensa helppouteen.
”Aluksi halusin vain kokeilla kaikki erikoisuudet. Nyt, kun ne on kokeiltu, maltan keskittyä myös yksinkertaisiin ohjeisiin.”
Visan keittiössä leivontatarvikkeet kaivetaan esille useita kertoja viikossa. Kaikkia leipomuksia ei kuitenkaan syödä oman perheen voimin.
”Vanhempani koemaistavat lähes jokaisen tekeleeni. Osan vien töihin ja joskus kutsun kavereita kylään.”
Upean leipomuksen syöminen ei sureta Visaa.
”Blogiin saan kaiken säästöön kuvien muodossa. Tekeleeni on tehty syötäviksi, niitä ei kuulukaan säilyttää.”
Vaikka Visa on leivontapuuhissa tiuhaan, hän ei yleensä tee kahta kertaa samaa leipomusta.
”Usein kertalaakista tulee hyvä ohje. Esimerkiksi suolaisessa piirakassa tietää melko hyvin, mitä siihen kannattaa laittaa. Olen tarkka ohjeideni laadusta, joten jokaista sivustoni ohjetta olen itse testannut. Tarvittaessa teen vaikka viisi versiota, jotta olen tyytyväinen.”
Useita leivonnaisia Visan keittiössä on syntynytkin, koska blogissa on viitisensataa reseptiä.
Visa kiittelee vuolaasti bloginsa yhteisöllisyyttä, joka on hänelle tärkeä asia.
”Saan lukijoiltani paljon palautetta. Paras mahdollinen palaute on sellainen, jossa joku kertoo, ettei uskonut ennen aloittamistaan onnistuvansa tekemään mitään ja että ohjeet auttoivat häntä.”
Blogin 10 000 rekisteröitynyttä käyttäjää kommentoi ohjeita runsaasti ja antaa paljon hyviä vinkkejä.
”Innostun lukijoiden vinkeistä. Minulle on tärkeää, että blogissa on vastavuoroisuutta.”
”On myös mahtavaa, että kävijät vastaavat paljon toisten kävijöiden kysymyksiin. Usein he tietävät asioista enemmän kuin minä”, Visa sanoo.
Riippumattomien mittausten mukaan Kinuskikissa on jo muutamana viime vuotena ollut Suomen luetuin ruokablogi.
”Suosio on monen tekijän summa. Siihen ovat varmasti vaikuttaneet ainakin tarkat, kuvitetut ohjeet ja sivuston auttavainen ja lämmin ilmapiiri”, Visa pohtii sivustonsa suosiota.
Yksi lukioikäisen Visan haaveammateista oli leipuri.
”Luovuin ajatuksesta, koska leipureilla on niin ikävät työajat.”
”Nyt minua ei enää houkuta ryhtyä kakkukondiittoriksi, koska blogin pitäminen on minun juttuni. Haluan leipoa sitä, mistä kulloinkin inspiroidun.”
Tällä hetkellä Visa kuitenkin haaveilee, että voisi käydä leipuri-kondiittorikoulun, jotta osaisi paremmin vastailla blogin käyttäjien kysymyksiin.
Kuluvan vuoden toukokuussa ilmestyi Kinuskikissa leipoo – tervetuloa juhliin! -kirja. Se toteutti Visan unelman omasta teoksesta.
”Halusin keskittyä kirjassa juhlaleivonnaisiin, jotta sain kakkujen tekemisen perustekniikat luontevasti mukaan.”
”Ajatukseni oli, että kirja eläisi kalenterivuoden mukaan. Myös ihmiselämän tärkeiden merkkipäivien ja teemajuhlien huomioiminen oli tärkeää.”
ANNIINA KESO
Visa suunnitteli MT:n lukijoita
varten maaseutuhenkisen kakun. Resepti löytyy viereiseltä sivulta.
Kinuskikissan blogiin voi käydä
tutustumassa osoitteessa
www.kinuskikissa.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
