Kysyntä ja petovahingotnostavat poronlihan hintaa
Jalostamot maksavat poronlihakilosta tänä syksynä jopa 1,3 euroa enemmän kuin viime vuonna. Verollinen tuottajahinta hipoo kymmenen euron haamurajaa.
Suurimman poronlihanjalostajan Polarican varatoimitusjohtajan Jukka Kriston mukaan petovahingot ovat suurin syy, miksi hinta nousee. ”Raaka-aineen määrä on vähissä.”
Porokantaa verottaa erityisesti ahma, mutta myös susi ja karhu.
Teurasmäärä jää tänä vuonna korkeintaan 80 000:een, ennakoi Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila. Se on noin 40 prosenttia vähemmän kuin normaalisti.
Ollilan mukaan pedot ovat yksi syy teurasmäärän vähenemiseen, mutta myös hankalat luonnonolot vaikeuttivat vasomista viime vuoden keväällä.
”Kun kanta on alhaalla, eloporoja täytyy jättää enemmän”, hän selvittää.
Poronlihan hintaa nostaa myös hyvä kysyntä.
Oululaisen pienjalostamon Tannilan Porotuotteen toimitusjohtajan Jarmo Kynkäänniemen mukaan kuluttajat kysyvät poronlihaa entistä enemmän.
”Poronlihaa on ruvettu laittamaan hyvin, se on terveellistä ja siitä puhutaan paljon verkossa.”
Poroerotukset ovat nyt täydessä vauhdissa valtaosassa paliskuntia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
