Atrian tulos parani, Venäjä vihdoin plussalle
”Hyvä”, kuvailee toimitusjohtaja Juha Gröhn Atrian kolmannen vuosineljänneksen tulosta.
Voitto ennen veroja kipusi 13,1 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 5,4 miljoonaa.
Heinä–syyskuun liikevaihto nousi 341,1 miljoonaan euroon ja liikevoitto 16,6 miljoonaan euroon. Edellisen vuoden vastaavat luvut olivat 325,5 miljoonaa ja 9 miljoonaa euroa.
Gröhnin mukaan heinä–syyskuun liikevoittoprosentti, 4,9, on yksi yhtiön parhaista, kun tarkastellaan neljännesvuosia.
Atrian osuus vähittäiskaupoille myytävien tuotteiden markkinasta kasvoi heinä–syyskuussa ja on nyt noin 25 prosenttia, Gröhn arvioi torstaina Helsingissä.
Alkuvuoteen verrattuna osuuttaan markkinoista ovat kasvattaneet erityisesti leivänpäälliset, ruokamakkarat ja valmisruuat.
Kauhajoen nautateurastamon ja -leikkaamon sekä Seinäjoen broilerihautomon rakennustyöt ovat pysyneet aikataulussa.
Kauhajoen valmistuttua nautojen teurastaminen Kuopion laitoksella lakkaa ja sinne jää ainoastaan kestomakkaroiden valmistus ”yksin isoon halliin”, kuten Gröhn tilannetta kuvaa.
Parhaillaan Kuopiossa käydään yt-neuvotteluja. Samalla arvioidaan kestomakkaroiden valmistamisen tulevaisuutta.
Valmistusta ei lopeteta, mutta miten ja missä niitä tehdään, ei ole vielä varmaa. Vastauksia saadaan itsenäisyyspäivän tienoilla, Gröhn lupasi.
Suomessa Atrian liikevoiton kasvua kiritti parantunut tilanne lihamarkkinoilla.
Hyvän kysynnän ansiosta liikevoittoa muodostui 12,5 miljoonaa euroa edellisvuoden 9 miljoonaan verrattuna.
Myös vienti- ja tukkumyynnissä hinnat nousivat.
Venäjällä Atria onnistui saamaan liiketuloksen plussalle ensimmäistä kertaa neljään vuoteen 600 000 euron verran.
Käännettä parempaan on osattu odottaa, mutta se syntyi hieman odotettua nopeammin, Gröhn kertoi.
Atrialla on Venäjällä toimintaa Moskovassa ja Pietarissa.
”Moskova on ollut ongelma, siellä toiminta ei ole sujunut halutulla tasolla.”
Nyt Moskovan tehtaan toiminta on lähes lopetettu. Kahdesta kiinteistöstä toinen on tyhjä ja toisessa valmistetaan enää vain pitsoja.
”Myymme ne, jos ostaja löytyy”, Gröhn sanoi.
Pietarissa lihavalmisteita tuotetaan Sinyavinon ja Gorelovon tehtailla.
Sinyavinossa tehdään metvursteja, mikä vaatii paljon tilaa. Tämä käytännössä sulkee pois vaihtoehdon, että kaikki toiminta keskitettäisiin Gorelovoon.
Koska Venäjän liiketoimintaa pitää edelleen kehittää ja parantaa, sitä tehdään tehostamalla Pietarin tehtaiden toimintaa.
Venäläisen raaka-aineen saanti ei ole ongelma, sillä kotimainen tuotanto kasvaa koko ajan. Ennemminkin pulaa on teurastamoista. Niiden perustamisesta Atria ei kuitenkaan ole kiinnostunut.
”Siihen hommaan emme lähde”, Gröhn panee pisteen spekuloinneille.
Venäjän WTO-jäsenyys ei toistaiseksi ole vaikuttanut Atrian toimintaan Venäjällä.
Atria Skandinavian heinä–syyskuun liikevoitto laski hieman ollen 4,4 miljoonaa euroa.
Ruotsissa suurkeittiöille tarkoitettjen foodservice-tuotteiden myynti kannattaa ja kasvaa merkittävästi, Gröhn kertoi.
Omien merkkituotteiden myynti kehittyi hyvin toisin kuin kauppojen tuotemerkkien eli privat label -tuotteiden myynti. Niiden hinta painuu niin alas, ettei valmistaminen ole Atrialle kannattavaa.
”Baltiassa kauppa ei ole käynyt siihen tahtiin kuin pitäisi.”
Liiketulos pysyi ennallaan eli miinuksella 400 000 euron verran.
Vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla raaka-aineet kallistuivat ja yhtiö korotti hintoja. Niiden seurauksena tuotteita meni kaupaksi vähemmän, mikä kuritti heinä–syyskuun liikevaihtoa - ja tulosta.
Venäjän markkinoihin verrattuna Baltian ongelma on markkinoiden rajallisuus eli pienuus, Gröhn sanoi.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
