Erilaisia työttömiä
Työelämän muutokset ovat johtaneet siihen, että pitkä työurat samassa työpaikassa ovat vähentyneet. Monet ovatkin varautuneet työmarkkinoiden epävarmuuteen esimerkiksi ryhtymällä sivutoimiseksi yrittäjäksi.
Maaseudulla on yleistä, että maatalous on sivutoimista tai sen rinnalla on muutakin yritystoimintaa. Lisäksi puoliso voi käydä tilan ulkopuolella töissä.
Vaikka yrittäjyyteen kuuluu aina jonkinasteinen riskinotto, liittyy yrittäjyyteen sellaisiakin riskejä, joihin ei osata edes varautua.
Sivutoiminen yrittäjyys voi viedä palkkatyön tekijältä oikeuden työttömyysturvaan, vaikka yritystoiminta ei tuottaisikaan yhtään mitään. Myös toimimaton yritys voi olla esteenä
työttömyyskorvauksen saamiseen.
MTK:n päälakimies Risto Airikkala muistuttaa, että palkkatyössä oleva ihminen, jolla on myös Y-tunnus tai Myel-vakuutus, saattaa jäädä ilman työttömyyskorvausta palkkatyön loputtua (MT 7.11.).
Yrittäjyys voi vaikuttaa myös yrittäjän perheenjäsenten oikeuteen saada työttömyyskorvausta, vaikka hän olisi työskennellyt yrityksessä palkansaajana ja maksanut työttömyyskassaan jäsenyysmaksun palkansaajana. Y-tunnuksen ottamaan joutunut metsänomistaja voi jäädä ilman työttömyysturvaa,
jos hän on itse työskennellyt metsässään.
Sivutoiminen yrittäjyys, Y-tunnus tai Myel-vakuutus eivät automaattisesti vie oikeutta työttömyysturvaan, vaan työ- ja elinkeinotoimistoilla on asiassa harkintavaltaa.
Toimistot ovat käyttäneet tätä harkintavaltaa hyvin eri tavalla.
On hyvä, että yhteisten rahojen käytössä ollaan tarkkoina. Se ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kansalaiset asetetaan eriarvoiseen asemaan.
Oikeudenmukaiseen lopputulokseen pääsemiseen riittää usein, että lainsäädäntöä tulkittaessa käytetään maalaisjärkeä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
