Kristillistä ruokakulttuuria
Ruokatoimittaja, FM Marja Tanhuanpää on koonnut kristillisperinteistä ruokakulttuuria valottavista kirjoituksistaan kirjan Taivaallista mannaa. Tekstit on julkaistu Suomen uskonnonopettajain liiton Synsygus-lehdessä.
Kirjoituksissa pohditaan parinkymmenen ruuan yhteyksiä kristinuskoon.
Liikkeelle lähdetään mannasta, jota israelilaiset erämaavaelluksellaan eräänä aamuna löysivät. Vieläkään mannan alkuperälle ei ole selitystä, vaikkakin kasvitieteilijät ja historioitsijat ovat vuosituhansien aikana asiaa tutkineet. Monia mahdollisia selityksiä on olemassa.
Teksteissä kerrotaan myös muun muassa rinkeleiden muodon yhteydestä rukoilijan ristittyihin käsiin ja kolmen kuninkaan kakusta, joka varsinkin Ranskassa kuuluu kiinteästi loppiaisen viettoon. Kakkuun kätketyllä pavulla voi katsoa olevan yhteyttä myös meillä joulupuuroon kätkettyyn manteliin.
Mikkelinpässin ja kekrilampaan taustat saavat kirjassa selityksensä, samoin martinhanhi ja mustakeitto. Kristillisiä perinteitä on monissa ruokalajeissa, kuten vaikkapa piparkakkujen kahdeksassa lehdykässä.
Taivaan mannaa ei tarjoa kovinkaan montaa reseptiä, mutta ruokaan liittyvät tarinat ovat kiinnostavia. Oikein suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ruokakulttuurista.
MAIKKI KULMALA
Marja Tanhuanpää: Taivaallista mannaa.
Ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa. 128 sivua. Maahenki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
