Valikoivuus oleellista järvilohen pyynnissä
Järvilohi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Suurin osa lajin alkuperäisistä kutualueista on tuhoutunut, ja lohi elää toistaiseksi täysin istutusten varassa.
Järvilohen kalastus ei nykyisellään täytä kestävän kalastuksen ehtoja. Kalastus on kuitenkin oikeutettua, jos kalastusta ohjataan ja harjoitetaan suunnitelmallisesti sekä kestävästi, sanoo Niilo Valkonen.
Valkonen on Future Missions Oy:n kehitysjohtaja ja toinen Näkökulmia järvilohen kestävään kalastukseen -julkaisun tekijöistä.
Julkaisu on noin 60-sivuinen tietopaketti, joka on suunnattu kalastajille, päätöksentekijöille, viranomaisille ja kaikille muillekin asiasta kiinnostuneille ihmisille.
Järvilohta ja kestävää kalastusta käsitellään julkaisussa monipuolisesti ja eri pyyntimuodot huomioon ottaen.
Kalastajilla on suuri vastuu järvilohikannan elinvoimaisuuden elvyttämisessä. Valkonen korostaa valikoivan kalastuksen merkitystä.
Kun pyyntimuoto on sellainen, että kala säilyy elävänä ja vahingoittumattomana, voi kalastaja valita saaliin paremmin. Tavallisia suomalaisia järvikaloja pyydettäessä rysä ja katiska ovat hyviä valintoja.
Viehekalastuksessa alamittaisten kalojen vapauttaminen hyväkuntoisena on puolestaan helpompaa, kun vieheissä käytettävien koukkujen määrää on vähennetty, kertoo Valkonen esimerkin.
”Mutta valikoiva kalastus ja alamittasäädökset menettävät merkityksensä, jos vapautettavia kaloja ei saada palautettua veteen hyväkuntoisena.”
Valkosesta järvilohen pelastuminen on mahdollista.
”Laji tarvitsee osakseen enemmän huomiota. Asiat ovat kiinni ihmisten tekemistä päätöksistä.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
