Järvien sinileväkukinnot runsastuneet
Järvillä sinilevien pintakukinnat ovat lisääntyneet lämpimän sääjakson myötä.
”Ennen tätä viikkoa sinilevää on havaittu vähemmän kuin keskimäärin muina kesinä. Kuluneen viikon aikana sinilevää on kuitenkin havaittu yhteensä 47 valtakunnallisella havaintopaikalla, joista 35 paikalla on ollut hieman sinilevää”, toteaa erikoistutkija Marko Järvinen Suomen ympäristökeskuksesta.
Järvien pintavedet ovat jopa tavallista lämpimämpiä. Etelä-Suomessa pintaveden lämpötilat ovat pääosin 18–22 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 16–18 astetta ja Lapissa 14–15 astetta.
Suomen merialueilla on runsaasti sinilevää. Suuria pintalevälauttoja on havaittu Suomenlahden länsiosissa ja koko Itämeren pääaltaalla.
Myös itäisellä Suomenlahdella, Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosissa on ollut jonkin verran sinilevää sekä pintakukintoina että veteen sekoittuneena.
”Runsaasti levää on havaittu itäisellä Suomenlahdella Haapasaaressa ja Sipoon saaristossa sekä lännessä Hangonselällä, Dragsfjärdenissä, Korppoon saaristossa sekä Turun ja Paimionlahden rannikoilla”, kertoo vanhempi tutkija Sanna Suikkanen Suomen ympäristökeskuksesta.
Meriveden pintalämpötila on nyt noin 16–19 astetta.
Terhi Pape-Mustonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
