Rinne lyttäsi opposition synkistelypuheet budjettiavauksessa
Eduskunta on aloittanut lähetekeskustelun valtion ensi vuoden budjetista. Eläkeratkaisua odotetaan molemmissa päähallituspuolueissa.
Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) esitteli ensimmäisen budjettinsa eduskunnalle. Budjetin lähetekeskustelu työllistää eduskuntaan tämän viikon. Taustalla pääministeri Alexander Stubb (kok.). Kuva: Kari SalonenValtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) mielestä oppositio voi olla hallituksen kanssa joistain asioista eri mielestä.
”Se on ihan okei. Sen sijaan se ei ole, että pelkästään voivottelee ja maalailee synkkiä kuvia ongelmistamme. Toivon, että ongelmista jauhamisen sijaan keskitytään ratkaisemaan niitä”, hän totesi eduskunnan budjetin lähetekeskustelussa
Rinne totesikin, että maan johdon ohella ”kaikkien” täytyy luoda ympärilleen tulevaisuudenuskoa.
Valtiovarainministeri luonnehti budjettityötä, että hallitus on tehnyt kovia, mutta vaikuttavia ratkaisuja. Valtion alijäämä on tänä vuonna 7,5 miljardia euroa.
”Ensi vuonna kolme miljardia vähemmän”, hän totesi.
Veronkiristysten myötä ensi vuonna verotulot lisääntyvät 0,4 miljardilla eurolla. Koko vaalikauden tulo- ja menopäätökset vahvistavat nettomääräisesti valtiontaloutta 2,5 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon vuoden 2015 tasolla.
Rinne korosti, että hallitus esittää merkittäviä kasvupanostuksia muun muussa liikenne- ja rakentamishankkeisiin. Rinteen mukaan myöskään pienituloisimpia suomalaisia ei ole unohdettu.
Rinne muistutti, että pienituloisimpien lapsiperheiden tueksi otetaan käyttöön lapsivähennys, joka on 50 euroa yhdestä lapsesta ja enimmillään 200 euroa.
Eläketulovähennystä korotetaan, mikä lisää käytettävissä olevaa tuloa keskimäärin seitsemällä eurolla kuukaudessa.
Eläkeneuvottelujen ratkaisua odotetaan
Myös päähallituspuolueissa mahdollisesti huomenna julkistettavalta eläkeratkaisulta odotetaan paljon. Eduskunnassa pitämässään puheessa Rinne kommentoi asiaa varovasti. Kokoomus sen sijaan patisteli neuvottelijoita pikaisesti sopuun.
Rinne uskoo, että 2017 eläkeratkaisulla on vaikutus työurien pituuteen.
”Odotan neuvottelutulosta luottavaisena”, hän sanoi asiasta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen arvioi, että eläkeratkaisua on merkittävä rakennepoliittinen toimi.
”Eläkeratkaisu on elintärkeä kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi. Nyt on ratkaisun aika ja kolmikannalla näytön paikka”, hän totesi.
”Mikäli sopua ei synny, hallituksen tulee toimia, kuten pääministeri on todennut. Lisäksi tulee jatkaa työtä suomalaisen työn kilpailukyvyn eteen”, hän lisäsi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
