”Riistamatkailusta uusi elinkeino”
Yksi pääministerin idea maaseudun uudeksi elinkeinoksi olisi riistamatkailu.
”Voisimme suhtautua vähän avarakatseisemmin ja innostuneemmin erämatkailuun ja metsästysbisnekseen. Meillä olisi sijaa suuremmallekin kaupalliselle metsästykselle, joka toimisi rinta rinnan perinteisen metsästysharrastuksen kanssa. Meillä voisi olla myös enemmän riistatiloja, joilla olisi myös kasvatettua riistaa”, Jyrki Katainen katsoo.
Riistabisnes toisi maaseudulle työtä ja palveluja. Katainen ei kannata kuitenkaan riistakannan karsimista ”hallitsemattomasti” kaupallisilla jahdeilla.
”En missään tapauksessa kannata sellaista. Olen itse metsästysseuran jäsen ja osallistunut riistanhoitotyöhön ja tiedän tämän asian tasan tarkkaan. Mutta järkevällä luonnonhoidolla voidaan saada riistakannat sellaiseen kasvuun, että niitä voidaan verottaa myös kaupallisesti.”
Tällaista luonnonhoitoa olisi hänestä esimerkiksi kosteikkojen lisääminen, sillä se lisää myös vesilintujen pesintää ja määrää.
Katainen lupaa tutkia ympäristöministeriön kaavailut rajoittaa metsästystä luonnonsuojelualueilla.
”Natura-alueilla on tähänkin saakka saanut metsästää, ja se on ihan fiksua. Katsomme tämän asian huolella läpi hallituksessa. Olen ymmärtänyt, ettei ympäristöministerinkään ole tarkoitus metsästystä lopettaa, mutta meidän pitää katsoa rajaukset tarkasti”, Katainen sanoo.
”Kannatan maanläheistä suhtautumista luontoon, jolloin omistajuus säilyy mahdollisimman laajoilla harteilla. Se on viljelijöillä, maaseudun asukkailla ja kaupunkilaisilla, metsästäjillä ja marjastajilla ja luontoa suojelevilla tahoilla. Käytetään luontoa vastuullisesti mutta monipuolisesti, eikä tehdä tällaisia reservaatteja.”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
