Paluumuuttajat palauttivat Hovilaan 1870-luvun loiston
Hovilan kartanossa järjestetään kesäisin näyttelyitä. Rakennusta vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin. Julkisivun maalit on valittu alkuperäisten sävyjen mukaan. Puutarhassa kasvaa 50 eri omenapuulajia. Suunnitteilla on järjestää omenamaistiaisia. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoSOMERO (MT)
”Äiti olisi varmasti hyvin onnellinen, jos katselisi meitä nyt tässä”, huokaa Arja Torkkomäki hymyillen perinnepelargonioiden keskellä. Hän on palannut eläkeiässä lapsuutensa maisemiin Somerolle.
Pariskunta Torkkomäki viettää kesät Hovilan kartanossa, jossa Arjan äiti ja sisarpuoli aikoinaan asuivat.
Sukulaisten menehdyttyä Torkkomäet kokivat kutsumuksen kunnostaa Hovila entisaikojen loistoon.
Vuonna 2009 alkoi urakka, joka huipentui viime kesänä kartanossa järjestettyyn Aarikan näyttelyyn. Tänä kesänä vieraat pääsevät ihastelemaan vaatesuunnittelija Jukka Rintalan juhlapukuja, jotka kukoistavat kartanomiljöössä.
Myös ensi kesän näyttelystä on jo aavistus, mutta sitä Torkkomäet eivät tietenkään vielä paljasta. Nähtäväksi jää, mitä aarteita kartano kätkee sisälleen ensi kesänä.
Kello on kymmenen aamulla. Ulkona ripsii vettä, joten kahvit on katettu kartanon sisäkuistille. Pelargoniat kukkivat ikkunalaudalla tulipunaisina ja hennon vaaleina.
Ensimmäiset vieraat saapuvat vasta puoliltapäivin, joten nyt on aikaa töristä.
Sekä Arja että hänen miehensä Matti Torkkomäki ovat äärimmäisen kiinnostuneita seudun historiasta. Myös Matilla on juuret Somerolla ja sukuside kartanoon, sillä hänen isotätinsä on asunut Hovilassa.
Arja kertoo kouluttautuneensa vastikään paikallisoppaaksi. Siten hän voi parhaiten osallistua Someron matkailupalvelujen kehittämiseen.
Kahvihetki täyttyy innostuneista ideoista. Suunnitteilla on päiväretkiä ja kartanokierroksia. Jokusen turistiryhmän Arja on jo opastanutkin.
Matti Torkkomäen silmät syttyvät, kun puhe kääntyy remonttiin.
Hän esittelee haltioissaan päärakennuksesta löytyneitä kattomaalauksia. Taideteokset kuorittiin esiin valkoisen pinkopahvin alta. Myös eri aikakausien tapetteja rapsuteltiin varovaisesti esiin.
Hirsien välistä kaivettiin vanhoja lehtileikkeitä ja kirjekuoria. Vintiltä löytyi jopa itsensä Mannerheimin allekirjoittama kunniakirja.
Pari tuntia vierähtää nopeasti. Tasan kello 12 ensimmäiset vieraat astelevat pihaan istutuksia ihaillen. Pian parkkipaikalle kurvaa bussi. Kiirettä pitää, jos meinaa kaikki kahvittaa, kertoa historian käänteet ja esitellä puvut.
Isäntäväen kasvoilla ei näy merkkiäkään uupumuksesta. Arja avaa kuistin ovet ja hihkaisee: ”Tervetuloa Hovilaan!”.
KATJA KOLJONEN
Jukka Rintalan
Viivasta unelmaksi 2013 -näyttely Hovilassa 18.8. asti. Avoinna ti–pe klo 12–18, la–su klo 10–16.
Hovilan kesäpäivät 20.–21.7.
Musiikkia, muotia ja ruokaa.
Paikalla Jukka Rintala.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
