Rakenneuudistuksista päätökset perjantaina
Hallitus päättää perjantaina uudistuksista, joilla halutaan valtion tulot ja menot tasapainoon. Hallitus asetti elokuun budjettiriihessä valtiovarainministeriön valtiosihteerin Martti Hetemäen laatimaan rakenneuudistuspakettia.
Asiaa hallitukselle valmistelee kuluvan viikon talouspoliittinen ministerivaliokunta.
Molemmat oppositiopuolueet aikovat kommentoida uudistusta. Perussuomalaiset esittelee tänään oman rakenneuudistuspakettinsa. Keskusta järjestää vastaavan tilaisuuden torstaina.
Rakenneuudistuksilla muun muassa kuntien tehtäviä vähennetään, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää kehitetään ja työuria pidennetään nykyisestä.
Poliittisesti päätökset ovat hyvin kiistanalaisia.
Hallitus on ensimerkiksi kirjannut ohjelmaansa, että eläkeikää ei nosteta kuluvana vuonna.
Työurien pituuksia yritetään pidentää muutamalla vuodella esimerkiksi kiristämällä vuorotteluvapaan ehtoja ja lyhentämällä opintoaikoja.
Kuntien vastuulle asetetaan kahden miljardin euron säästöt. Tehtävistä on nipistettävä miljardi ja toinen pelkillä budjettisäästöillä.
Kuntien tehtäviä on vaikea karsia. Kuntaliitto ei suostu esittämään omaa säästölistaansa.
Valtionhallinnon ministeriöistä ei ole tullut konkreettisia avauksia.
Kuntaliiton tuoreen kyselyn mukaan kuntien luottamushenkilöt ovat haluttomampia karsimaan kuntien tehtäviä kuin kunnanjohtajat ja toimialajohtajat.
Suurimmat näkemyserot liittyvät muun muassa pelastustoimeen ja lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien päätösten toteuttamiseen.
Eniten vähennettävää vastaajat löytävät työmarkkinatukeen ja maaseutuhallintoon liittyvissä tehtävissä, kun taas vähiten karsittavaa olisi terveyspalveluissa.
Kuntien johtajat löytävät luottamushenkilöitä enemmän nipistettävää myös lastenvalvojan tehtävissä, adoptioneuvonnassa, sosiaalisen luoton myöntämisessä ja laitoshuollossa.
Mikään tehtävä ei kyselyssä nouse yksiselitteisesti poistettavaksi.
Kyselyyn vastasi noin 1 100 kuntien luottamushenkilöä ja johtavaa viranhaltijaa. Noin neljä viidesosaa vastaajista on luottamushenkilöitä.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
