UUTISTAUSTA Kansakunnan kurinpalautus
Kun Moskovassa pöly mielenosoitusten jäljiltä vuosi sitten laskeutui, Venäjällä pantiin toimeen kaksi uudistusta, joita pidettiin kädenojennuksena voimansa osoittaneelle oppositiolle: puolueiden perustamista helpotettiin ja kuvernöörien vaali palautettiin kansalle.
Uudistukset ovat nyttemmin osoittautuneet mädiksi.
Venäjän poliittista järjestelmää jäytää sairaus, jonka oireita ja etenemistä Ulkopoliittisen instituutin tutkija Sean Roberts on kuvannut hyvin juuri julkaistussa muistiossa (FIIA Briefing Papers 118, December 2012). Hän nimittää presidentti Vladimir Putinin aikana säädettyjä lakeja ”regressiivisiksi uudistuksiksi”: ne vievät kehitystä taaksepäin eivät eteenpäin.
Roberts osoittaa, että kyseisten uudistusten valmistelu oli aloitettu jo kauan ennen joulukuun 2011 Duuman vaaleja ja niitä seuranneita mielenosoituksia – laatulehti Kommersant kertoi lokakuussa 2011 ilmestyneessä artikkelissa, että valmistelu oli aloitettu jo elokuussa 2010.
Syy valmisteluun oli sama, joka pakotti viranomaiset joulukuussa turvautumaan laajaan vaalivilppiin: valtapuolue Yhtenäisen Venäjän hiipuva kannatus.
Nyt uudistukset on toteutettu tavalla, joka on tehnyt oppositiolle vaikeammaksi haastaa valtapuoluetta laillisin ja demokraattisin keinoin. Lisäksi on säädetty entistä ankarampia lakeja, jotka tekevät viranomaisille helpommaksi pidättää ja vangita hallinnon poliittisia vastustajia.
Venäjällä keväästä lähtien johdonmukaisesti noudatetun poliittisen kurinpalautuksen sijaiskärsijöiksi ovat joutuneet myös Venäjän naapurit. Venäläisille uskotellaan, että ulkomaille muuttavat ja siellä asuvat venäläiset ovat ankaran vainon kohteina – ja että heitä voi puolustaa vain luja keskusvalta, joka on tarvittaessa valmis käyttämään koviakin otteita.
Tätä taustaa vasten oli suuri saavutus, kun Suomessa onnistuttiin viime viikolla järjestämään suomalais-venäläinen toimittajakonferenssi, jossa myös naapurisuhteiden kipupisteitä käsiteltiin avoimesti.
Suomen Journalistiliitto ja Suomi-Venäjä –seura olivat tehneet hankkeen eteen ison työn ja vilpitön tunnustus on annettava myös hankkeen venäläiselle osapuolelle, Pietarin ja Leningradin alueen journalistiliitolle.
Yli sadan hengen konferenssia johdattelivat pitkän linjan Venäjän ystävät Heikki Talvitie ja Seppo Sarlund, jotka jo läsnäolollaan todistivat, ettei venäläisiä ainakaan Suomessa vainota tai vihata, päinvastoin.
Suomalaisten ja pietarilaisten vieraiden kesken ei eripuraa syntynyt. Käytetyt puheenvuorot olivat puolin ja toisin asiallisia, vaikka monista asioista oltiinkin eri mieltä. Tietoja vaihdettiin ja keskinäistä ymmärrystä lisättiin niin hyvin kuin osattiin.
Moskovasta konferenssiin oli sen sijaan lähetetty pari toisenlaista vaikuttajaa moittimaan Suomea ja suomalaisia, kertomaan kuinka journalismi on Venäjällä tasokkaampaa kuin Suomessa sekä ylistämään Johan Bäckmania.
Suomalaisille neuvostoajoilta tuttu Duuman neuvonantaja Aleksandr Belov luki pöntöstä tekstiä, joka muka todisti, kuinka suomalaiset yhä pitävät venäläisiä verivihollisina. Lainattu julkaisu oli suomalaisten natsien ammoin lakkautettu Hakkapeliitta ja teksti oli sotavuodelta 1942. Mitä pyrkimystä tämä paluu menneisyyteen palveli, se jäi epäselväksi.
Komsomolskaja Pravdasta oli konferenssiin lähetetty Galina Shaposhnikova, joka ihmetteli, mikseivät pietarilaiset toimittajat yhdy suomalaisiin kohdistettuun arvosteluun. Hän arveli, että nämä pelkäävät, etteivät saa ensi kerralla viisumia Suomeen. Tälle alhaiselle heitolle kaksi konferenssiin osallistunutta suomalaista ”antifasistia” osoitti villisti suosiota.
Ulkoministeriön tarjoamalla illallisella Pietarin toimittajien puheenjohtaja Ludmila Fomicheva esitti, että kun kerran ongelmia on, pietarilaiset voisivat toimia sillanrakentajina Suomen ja muun Venäjän välillä.
Näinä ankeina aikoina ehdotukseen kannattaisi mielestäni tarttua vakavasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
