Konemiesten yhteisyritys kiinnosti pääjohtajaa
JOENSUU (MT)
Joensuulaisen Koneyhtymä Tahvanaisen toimitusjohtaja Janne Tahvanainen vastaanotti tuliterän vihreän koneketjunsa, siis harvesterin ja ajokoneen, poikkeuksellisen juhlallisesti pääjohtaja Sam Allenia kätellen.
Kysymykseen, saitko hyvät alennukset, Tahvanainen naurahtaa luultavasti joutuneensa maksamaan ylihintaa, kun vielä mediahässäkkää tuli kaupan päälle.
20 vuotta metsäkoneyrittäjänä työskennellyt Tahvanainen ei ole ensi kertaa miljoonakonekaupoilla. Kyseessä oli hänen 21. John Deere -hankintansa.
Allen vaikutti aidosti kiinnostuneelta, miten Tahvanaisen ja kolmen muun itsenäisen koneurakoitsijan yhteistyö yhteisessä Karelwood-yrityksessä toimii. Pääjohtaja kyseli muun muassa, miten henkilökunta työllistetään.
Viisivuotias Karelwood Oy käsittelee vuosittain 700 000 kuutiometriä puuta ja työllistää yli sata ihmistä pääasiassa Pohjois-Karjalassa.
Työntekijät jokaisella osakasyhtiöllä on kuitenkin omissa nimissään. Hyötyä saadaan yhteismarkkinoinnista ja töiden organisoinnista, siis työnjohtopalveluista.
Karelwoodin muutkin osakkaat olivat mukana luovutustilaisuudessa, eikä kukaan heistä myöntänyt kadehtivansa Tahvanaisen kiiltäviä koneita.
Myös kalusto on nimittäin kunkin yrityksen – ei Karelwoodin – yhteistä.
”Jos kadehtisimme toisiamme, emme olisi tässä”, hymyili Karelwoodin perustajiin kuuluva nurmeslaisen Motoajo-yhtiön yrittäjä Jussi Puoskari. Hänen yhtiönsä työllistää Nurmeksessa 70 konekuskia.
Jussi Puoskari ja John Deeren jälkimarkkinajohtaja Pertti Rauva intoutuivat pohtimaan tuotekehitystä siihen suuntaan, että koneiden ja metsäyhtiöiden käyttöjärjestelmistä saadaan jatkossa yhteneväisemmät.
”Monella konehankintaa määrittää tottumus tiettyyn merkkiin. Kuljettajiakaan ei ole helppo vaihdella merkistä toiseen, koska käyttöjärjestelmiin perehtyminen vie tunteja, joskus päiviäkin”, Puoskari kertoi.
Liisa Yli-Ketola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
