Vähittäiskaupan myynti laski 1,9 prosenttia
Tilastokeskuksen kaupan pikaennakon mukaan vähittäiskaupan myynti laski kesäkuussa 1,9 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Päivittäistavarakaupan myynti väheni 1,8 prosenttia.
Kun hintojen vaikutus poistetaan, myynnin määrä supistui vähittäiskaupassa 1,7 prosenttia ja päivittäistavarakaupassa 2,3 prosenttia.
Tammi–kesäkuussa myynti väheni vähittäiskaupassa 0,4 prosenttia vuoden takaiseen ajanjaksoon verrattuna. Päivittäistavarakauppa on kasvanut alkuvuonna 0,7 prosenttia.
Kesäkuussa päivittäistavaroiden, eli lähinnä ruokakauppojen, myynti laski käytännössä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Laskua oli maaliskuussa, mutta sitä selittää Tilastokeskuksen mukaan pääsiäisen ajoittuminen.
Koko viime vuonna päivittäistavarakauppa kasvoi kaksi prosenttia.
Vähittäiskaupan myynti on laskenut jo pidemmän aikaa. Alamäkeä on ollut viime vuoden kesäkuusta lähtien muutamaa poikkeuskuukautta lukuun ottamatta.
Kaupan pikaennakon laskelmat kattavat 60 prosenttia vähittäiskaupan liikevaihdosta.
EMILIA LAVONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
