MTK:n liittokokous käsitteleekolmea ohjelmaluonnosta
MTK:n liittokokouksen päätehtävä on käsitellä kolmea ohjelmaluonnosta.
Ne ovat yhteiskunnallisen vaikuttamisen, markkinavaikuttamisen ja MTK-järjestön kehittämisohjelma.
Yhteen koottuna ohjelmien otsake on Vihreää kasvua ja menestystä maalle.
Lähtökohtana on, että uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuva biotalous on suorastaan välttämätön ratkaisu moniin tulevaisuuden ongelmiin.
Se tuo Suomelle mahdollisuuksia runsaiden luonnonvarojen ja osaamisen ansiosta.
Jotta mahdollisuudet vihreään kasvuun voidaan käyttää, yhteiskunnan on varmistettava yrittämisen edellytykset ja välttämättömät palvelut koko maassa, ohjelmaluonnos vaatii.
Järjestön omaksi tavoitteeksi todetaan vihreiden elinkeinojen kannattavuuden parantaminen ja suotuisan toimintaympäristön varmistaminen. Se edellyttää myös maaseudun yleisten asioiden edunvalvontaa.
Ohjelmaluonnos määrittää Suomen paikaksi Euroopan, rakentavana ja uudistavana EU:n jäsenenä.
Samalla ohjelma vaatii kansallisten etujen turvaamista.
Yhteiskunnallinen ohjelma on huolissaan maaomaisuuden käytön säätelystä.
Luonnoksen mukaan jokamiehenoikeuksien säilyminen ei voi olla itsestäänselvyys, jos maa- ja metsätalousalueiden rasitteita lisätään.
Maanomistuksen pirstaloitumista ohjelmaluonnos ei näe pelkästään uhkana.
Se on myös mahdollisuus saada ymmärtäjiä maaseudun asioille ja jäsenistöön eri alojen asiantuntijoita.
Ohjelma vakuuttaa maaseudun elinkeinojen vastuullisuutta. Luonnoksessa vaaditaan, että ympäristön- ja luonnonsuojelun tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja täyden korvauksen periaatteelle.
Ohjelma muistuttaa, että Suomessa kotieläintuotannolle on asetettu korkeat lakisääteiset vaatimukset.
Samalla ohjelma korostaa, että ruokaketjun vastuullisuutta on huolehtia myös tuottajien hyvinvoinnista ja oikeudenmukaisesta tulonjaosta.
Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ohjelma korostaa suhteiden luomista ja rakentavaa vuoropuhelua kaikkien kanssa.
Ohjelma kehottaa myös huolehtimaan, että maaseudun asioiden osaajia saadaan asioiden valmistelijoiksi ja päättäjiksi.
MTK:n jäsenten tulee myös itse pyrkiä luottamustehtäviin muuallakin kuin omassa järjestössä.
Tarvittaessa MTK järjestää kampanjoita, mielenilmaisuja ja joukkokokouksia.
Ohjelmaluonnoksen mukaan ”äärimmäisenä keinona MTK:n jäsenistöllä on valmius myös väkivallattomaan suoraan toimintaan, jonka tavoitteena on korjata koettu epäoikeudenmukaisuus”.
Lausetta on perusteltu hätähuutona. Se on muotoiltu niin, ettei se tarkoita järjestöllistä toimintaa.
Markkinavaikuttamisessa tavoitteena on saada Suomen vastuullisesti tuotetuista tuotteista hinta, joka on korkeampi kuin löysemmillä vaatimuksilla tuotetuilla tuontituotteilla.
Toinen keino on, että tuonnille asetetaan samat vaatimukset kuin kotimaan tuotannolle.
”Kerromme kuluttajille, että suomalaisella laadulla on hintansa”, ohjelmassa lukee.
Yhteiskunnalta perätään avuksi korjauksia kilpailulainsäädäntöön ja sen soveltamiseen.
Tuotantoketjuilta vaaditaan läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaista tulonjakoa.
Tuottajan ja ostajan välille vaaditaan molempia tasavertaisesti sitovaa kirjallista sopimusta.
Markkinavaikuttamisen asiakirja haluaa vahvistaa kumppanuutta sellaisten toimijoiden kanssa, joille kotimainen raaka-aine tuo kilpailuetua.
Asiakirjan mukaan MTK on valmis edesauttamaan investointeja ja menekin edistämistä.
Tarvittaessa etsitään uusia haastajia markkinoille.
Ohjelmaluonnos haluaa säilyttää ja vahvistaa osuuskuntapohjaisia yrityksiä ja niiden omistajuutta.
Uusiakin osuuskuntia voitaisiin perustaa sellaisille tuotteille ja palveluille, joilla markkinat eivät toimi.
Ohjelmaluonnos kehottaa ylpeyteen omasta tuotannosta. Se lupaa, että MTK ja sen jäsenet suosivat omissa hankinnoissaan kotimaisia tuotteita.
Se lupaa myös yhteiskuntavastuun raportointijärjestelmän.
Järjestön kehittämisessä painotetaan laajan jäsenpohjan merkitystä.
Yrittäjien ja metsänomistajien edustus valtuuskunnassa esitetään määriteltäväksi jäsenmäärien suhteessa.
Samalla selvitetään vaihtoehtoja valtuuskunnan suurentamiseen.
Harkinnassa on myös foorumi, joka kokoaisi kaikki maaseudun järjestöt. 62 vuoden ikäpykälä todetaan yhdeksi mahdolliseksi keskustelun aiheeksi.
Markkinavaikuttamisen ohjelman tavoin järjestöohjelma korostaa metsänhoitoyhdistysten merkitystä osana MTK-järjestöä.
Liittokokous käsittelee torstaina ja perjantaina ohjelmaluonnokset. Kokouksen linjaukset menevät sen jälkeen vielä johtokunnan ja valtuuskunnan viimeistelyyn.
Lopullisesti ohjelmat vahvistaa valtuuskunta.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
