Luonnontieteet kotiutuivat kimnaasiin
Sata vuotta sitten uusi, moderni poikakoulu Aleksanterin kimnaasi nousi Helsingin laitakaupungille, venäläisten kaalimaiden viereen.
”Kaikki oli uusinta uutta. Ajatuksena oli, että rakennus kestää vuosisadan”, kertoo Kirsi Hutri.
Sata vuotta tulee tänä vuonna täyteen, mutta rakennus seisoo tanakasti paikallaan. Enää se ei ole korttelissaan yksin vaan keskellä vilkasta keskustaa.
Oppilaiden ja opettajien sijaan taloa asuttavat nyt monet hyönteiset, linnut ja nisäkkäät sekä muutama dinosauruskin. Ihmisten koti se ei enää ole, mutta työpaikka kyllä muun muassa Hutrille, Luonnontieteellisen keskusmuseon näyttelypäällikölle.
Sisällä aistii historian. Alkuperäistä on tallessa paljon. Suomen itsenäistymisen huumassakin talo sai olla rauhassa toisin kuin monet muut aikakautensa rakennukset.
”Museo on yksi harvoista uusbarokkilaisista taloista Helsingissä. Se luultavasti säilyi, koska se ei ole tyypillinen venäläinen rakennus”, Hutri kertoo.
Vain pääoven yllä olleet Aleksanteri II:n tunnukset kruunu ja A-kirjain on hakattu pois.
Sisätilat remointoitiin muutama vuosi sitten peruskorjauksen yhteydessä entiseen loistoonsa.
”Värit ovat alkuperäiset, vain hieman vaalennetut. Sen ajan sävyt ovat liian ärhäköitä nykyiseen makuun”, Hutri esittelee.
Tammiparkettikin natisee vanhaan malliin, Luonnontieteellisen keskusmuseon silloisen johtajan Juhani Lokin toiveesta.
Eläimet muuttivat taloon 90 vuotta sitten, kun Helsingin yliopisto kokosi sinne hajallaan olleet kokoelmansa. Kymmeniä vuosia kirahvit ja kyykäärmeet pysyivät varastoituina yleisöltä piilossa, kunnes näyttelytoiminta pikkuhiljaa käynnistyi 1950-luvulla.
”Varastointi jatkuu edelleen – tosin nykyaikaisella tavalla. Nyt kerätään näytteiden lisäksi havaintoja. Tiukasti ovat eläintieteelliset kokoelmat tänne juuttuneet.”
Nykyään paikan virallinen nimi on Luonnontieteellinen museo. Alkuperäinen Eläinmuseo jäi historiaan parikymmentä vuotta sitten. Näytteillä kun on muutakin kuin eläimiä: kasveja, kiviä, elämän historian vaiheita.
Museossa vierailijaa tervehtivät aidon oloiset eläimet tarkkaan harkituissa asetelmissa, dioraamoissa. Lohet ovat jähmettyneet kutujokeen, gasellit ruohotuppo suussa savannille.
Suljettujen ovien takana kuitenkin kuhisee.
Suurin osa näytteistä on varastoitu maanalaisiin tiloihin. Siellä tutkijat analysoivat näytteitä ja kirjoittavat tutkimustuloksiaan julki.
Konservointiosastolla moni näyttelystä tuttu eläin saa muotonsa. Muun muassa aulan muhkea elefantti on rakennettu paikan päällä.
”Konservaattorin työ on yhtä aikaa taidetta, käsityötä ja luonnontiedettä”, Hutri kuvailee.
Kaikkia eläimiä ei täytetä, vaan osa varastoidaan nahkoina ja dna-näytteinä.
”Nykyään ei tarvitse säilöä kokonaisia eläimiä. Pienessä lihaspalassa on tallessa kaikki tieto.”
Vielä 1900-luvun alussa Helsingin yliopiston palkkalistoilla oli suurriistan metsästäjä, joka hankki näytteitä Kongosta saakka. Nykyään eläimiä ei metsästetä museon tarpeisiin, vaan niitä saadaan lähetyksinä ja lahjoituksina muun muassa yleisöltä ja eläintarhoista.
LAURA IHALAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
