Ruistankiota, härkäpapua ja oopiumunikkoa – Liejuinen Turku on kasviarkeologin aarreaitta

Teija Alanko ajattelee hyötykasveja laveasti. "Monet niistä ovat monikäyttöisiä ravinto-, väri-, lääke- ja maustekasveja." Kuva: Jarkko Sirkiä

Hyötykasvien käyttö ja viljely ulottuu Suomessa yllättävän monen tuhannen vuoden taakse. Varhain on viljelty muun muassa hamppua, josta on viljelyhavaintoja noin 6 800 vuoden takaa ja ohraa, josta on havaintoja noin 6 300 vuoden takaa.

Ensimmäisiä havaintoja omenoiden käytöstä on Pohjoismaista jo 4 000 vuoden takaa, mutta todennäköisesti kyse on ollut metsäomenapuiden hedelmistä.

Kasviarkeologi, FT Teija Alanko kirjoittaa Suomen varhaisten puutarhakasvien historiaa luotaavassa kirjassaan Malva ja mulperi – Poimintoja entisajan puutarhoista:

"Suomesta on kasviarkeologisia todisteita varhaisesta puutarhaviljelystä, kuten rautakautisia löytöjä ajalta noin 400–800 peltopellavasta, herneestä, härkäpavusta ja ruistankiosta."

Keskiaikaisista (vuodet 1150–1520) Turun suurtorin maakerroksista onkin sitten jo löytynyt laajempi valikoima sen ajan hyötykasveista: porkkanaa, humalaa, hullukaalia, oopiumunikkoa,hamppua, mäkikuismaa ja liperiä.

Alanko esittelee suomalaista puutarhakulttuuria 1400-luvun luostaripuutarhoista 1700-luvun hyödyn aikakauden kautta 1800-luvun kasvitieteelliseen puutarhaan.

"Ajattelen hyötykasveja aika laveasti. Monet niistä ovat monikäyttöisiä ravinto-, väri-, lääke- ja maustekasveja", Alanko sanoo.

Kasvijäänteet ja niistä varsinkin siemenet voivat säilyä hiiltyneinä, mutta erittäin hyvin myös veden kyllästämässä hapettomassa kulttuurimaassa.

"Todella paljon riippuu paikan luonteesta, mitä maakerroksissa säilyy", Alanko huomauttaa.

Kuivassa maaperässä entisen ajan lajisto ei välttämättä ole säilynyt niin, että se kuvastaisi kyseisen paikan lajistoa sellaisena kuin se aikanaan oli. Osa kasvien jäänteistä on kuivassa maaperässä hävinnyt, kun taas osa on säilynyt, jopa suhteessa edustavampina määrinä kuin kasvi aikoinaan paikalla esiintyi.

Olosuhteiden vuoksi kasvijäänteitä on maassa säilynyt Alangon mukaan yleensä paremmin kaupunkialueilla kuin vanhoilla maatila- ja kylätonteilla.

"Esimerkiksi pappiloista on tehty kasvillisuuskartoituksia. 1700-luvun hyötylajeja löytyi edelleen kasvamasta."

Myös vanhojen arkeofyyttien eli muinaistulokkaiden – ihmisen myötävaikutuksella levittäytyneiden kasvilajien – perusteella voi maastosta katsella, mistä voisi löytyä vanhoja asuinpaikkoja, Alanko vinkkaa.

Suomessa muinais- ja uustulokkaiden rajana pidetään 1600-luvun alkupuolta.

Ennen kuin Amerikan-tulokkaat alkoivat saapua Suomeen 1700-luvulla, täällä viljeltiin muun muassa palsternakkaa, porkkanaa ja naurista sekä monia Aasian suunnalta tulleita lajeja, kuten härkäpapua, herneitä ja sipuleita.

"Monipuolinen hyötykasvilajistomme on vanha. Myös keräilymarjojen, kuten mustikoiden ja vadelmien käyttö on ollut yleistä ja näkyy arkeologisessa aineistossa", Alanko kertoo.

"Olen kiinnittänyt huomiota, että herukoita ei näy keskiaikaisissa kasviarkeologisissa materiaaleissa. Kun ne ovat yleistyneet 1600–1700 -luvulla, niistä on tullut suosittuja."

"Vanhassa puutarhaviljelyssä on laajasti lajistoa, joka on myös monikäyttöistä. Esimerkiksi humala on vanha oluen mauste, mutta se on myös vihannes ja kuitukasvi."

"Voi olettaa, että hamppu on ollut tärkeä kuitukasvi jo pitkään, unikko on ollut lääkekäytön lisäksi öljysiemenkasvi ja pellavasta siemenet käytössä ennen kuitukäyttöä."

"Ennen todennäköisesti pyrittiin siementen lisäämiseen. Muualta tuodut siemenet ja taimet eivät aina pärjänneet. Vaikka omenaakin on tuotu 1500-luvulla taimina, ne eivät välttämättä aina ole pärjänneet ennen kuin kehitettiin kestävämpiä lajikkeita."

Nuoremmista hyötykasvitulokkaista erityisesti perunalla on kiinnostava vakiintumishistoria.

"Se vakiintui vasta 1800-luvulla. Ihmiset suhtautuivat siihen pitkään epäluuloisesti. Papit ja muut säätyläiset tekivät paljon työtä perunan vakiinnuttamiseksi", Alanko kertoo.

Kun entisaikojen hyötykasveja jäljitetään arkeologisissa kaivauksissa, etukäteen ei voi tietää, mitä voi löytyä.

"Jokainen aineisto on aina uusi yllätys. Esimerkiksi Helsingin kohteista löytyi kahta malvalajia. Niiden löytyminen ei ollut ihme, mutta hauska yllätys."

"Malvaa käytettiin lääketarkoituksiin, mutta se on keskiajalta tunnettu lehtivihannes. Monikäyttöinen kasvi siis."

Alanko sanoo, että varhaisilla suomalaisilla on varmasti ollut yhteyksiä muualle. "Meillä ei ole kirjallisia lähteitä ennen keskiaikaa. Mahdollisuuksia on ollut moneen suuntaan, muun muassa Itämeren yli."

Monesta kasvilajista on Alangon mukaan vaikea sanoa, onko kyseessä kasvi, jonka voisi katsoa olevan täällä alkuperäinen, omin voimin levittäytynyt laji.

"Jauho- ja muutkin savikat ovat tulleet ihmisen mukana, mutta ei tiedetä, onko ne tuotu tarkoituksella, vai ovatko ne muuten kulkeutuneet ihmisten luomiin kasvupaikkoihin. Arkeologinen tutkimus kasvien historiasta paljastaa niin hyötykasveja kuin arkeofyyttejäkin. "

Jos tutkitusta kohteesta löytyy paljon esimerkiksi palsternakan siemenjäänteitä, voi Alangon mukaan sanoa, että kyseisellä paikalla on viljelty palsternakkaa.

"Usein voi päätellä, että jotain lajia on kasvatettu tarkoituksellisesti."

Toisaalta siementen puuttuminen ei todista, etteikö kasvia olisi voitu viljellä, sillä joidenkin lajien siemenet säilyvät huonommin kuin toisten. Siemeniä voi säilyä hiiltyneenä, vettyneenä ja painanteina keramiikassa.

"Puutarhamaassa siementen kuoria voi säilyä satoja vuosia. Vettyneissä kaupunkien kulttuurikerroksissa hiiltymättömät siemenet säilyvät hyväkuntoisina niin ikään satoja vuosia. Tässä mielessä Turku on ihanteellinen tutkimuspaikka", Alanko sanoo.

"Siitä asti kun Turku on ollut kaupunkina, sinne on tullut siemeniä muualta."

Tarkkoja eri hyötykasvien saapumisaikoja Suomen maaperälle on Alangon mukaan varsin vaikea selvittää.

Laaja kasvilajisto meillä joka tapauksessa on ollut kulttuuriseuralaislajeja. Tämä tiedetään, koska niiden siemeniä säilyy myös kulttuurimaassa. Esimerkiksi ruiskaunokki, tattarit, sarat, leinikit, hanhikit ja mesiangervo. Myös esimerkiksi mustikan siemenet säilyvät vettyneinä hyvin.

Vanhojen siementen tunnistaminen ei aina ole helppoa, sillä ne eivät aina ole ehjiä ja niiden pinta on maaperässä muuttunut. Alun perinkään siemenet eivät ole olleet aivan standardimuotoisia tai -kokoisia.

"Jos löytää jotakin hankalaa lajia vain yhden siemenen, se on vaikeampi tunnistaa, kuin jos löytää useamman samaa lajia."

Turusta esimerkiksi Alanko on löytänyt samasta kohteesta paljon humalaa.

Helsingin kohteesta puolestaan löytyi paljon hullukaalin siemeniä. Myös vadelman siemeniä on useastikin löytynyt yhdestä paikasta runsaasti.

"Arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt viljanjyviä selkeänä varastona, mutta vastaavia ei ole puutarhakasveista voitu todeta."

Arkeologisissa kaivauksissa on tähän mennessä jo kartoitettu paljon kasviaineistoa, mutta paljon mahdollisia löytöpaikkoja on vielä odottamassa. Rakentamisen ja muun maankäytön seurauksena kiinnostavia paikkoja on varmasti myös tuhoutunut.

"Esimerkiksi presidentinlinnan tontilta tiedettiin etukäteen, että siellä oli ollut puutarhapalsta ja kaivausten jälkeen tiedetään, mitä siellä on kasvanut."

Turussa puolestaan on uuden ajan puutarhapalstoista kirjallisia ja karttatietoja, mutta niissä ei ole puita lukuunottamatta paljoakaan tietoa, mitä palstoilla on kasvanut.

Naantalin luostari saattoi noudattaa puolestaan sääntöä, jonka mukaan suosittiin paikallisia lajeja. "Myös alueelta tehdyt löydöt tukevat tätä."

1700-luvulta on jo jonkin verran kirjallista tietoa, mitä puutarhoissa on voitu viljellä. Myynnissä olleista hyötykasvien siemenistä on säilynyt siemenluetteloita sen ajan sanomalehdissä.

Entisaikojen puutarhasta käytetty ilmaus 'kaalimaa' on käännösvirhe.

"Kaali on tarkoittanut kaikkia lehtivihanneksia, kuten esimerkiksi maltsaa."

"Todellisuudessa 'kaalimailla' on voinut kasvaa paljon lajeja, eikä kaalinkasvatus ole välttämättä tuottanut siemeniä jäänteiksi maahan. Puutarhamaasta ei muutenkaan välttämättä löydy paljon vanhoja siemeniä, vaan ennemmin keittiöjätteen joukosta. Keittiöjäte tosin on usein palautettu takaisin puutarhaa lannoittamaan"; Alanko sanoo.

Lue myös:

Tiesitkö? Suomen vanhin viljelykasvi ei olekaan ohra vaan aasialaisten rakastama tattari