vierasyliö Turkisala tuo hyvinvointiamoneen maaseutukuntaan

Turkiseläinten kasvatus tuo useisiin pieniin suomalaisiin maaseutukuntiin merkittävät vientitulot (324 miljoonaa euroa vuonna 2011), ja noususuhdanteessa oleva ala investoi voimakkaasti eläinten hyvinvoinnin kehittämiseen. Animalia ry:n ja eräiden muiden järjestöjen kampanja alan kieltämiseksi on normaalia kansalaisyhteiskunnan toimintaa, mutta ikävää on, että aloitetta perustellaan väärin ja puutteellisin tiedoin.

Monissa Euroopan maissa turkiselinkeinolla ei ole merkitystä ja perinteitä esimerkiksi maantieteellisen sijainnin ja lämpimän ilmaston vuoksi. Siksi turkiseläinten kasvatuksen kieltäminen on ollut helppoa, kuten kävi mm. Itävallassa, jossa kiellon tullessa voimaan oli yksi toimiva turkistila.

Meillä tilanne on toinen: alkutuotannon mahdollisuudet Keski- ja Pohjois-Suomessa ovat rajalliset. Suomen ilmasto suosii turkiseläinten kasvatusta. Esimerkiksi turkiseläinten hyvinvointia kartoittavassa eurooppalaisessa Welfur-tutkimushankkeessa suomalainen sinikettu on luokiteltu soveltuvan hyvin arktisiinkin olosuhteisiin, koska sen sään kestävyys on luonnostaan hyvä. Suomi on johtava sinikettujen tuottajamaa.

Ainoastaan hyvinvoiva ja terve eläin tuottaa hyvälaatuisia nahkoja. Vammautuneet ja sairaat eläimet hoidetaan, ja mikäli hoito ei pure, ne lopetetaan. Joskus eläimen tila voi olla ja näyttää vakavalta, mutta se paranee hoidon avulla. Turkistiloilla sairaat ja hoidossa olevat eläimet merkitään yksilökohtaisesti esimerkiksi häkin yläpuolelle laitettavilla sairauskorteilla.

Turkiseläinten hyvinvointi on parantunut selkeästi viime vuosien aikana. Myös kriteerit viranomaistarkastuksissa ovat kiristyneet, mitä ala pitää myönteisenä.

Stereotyyppistä käyttäytymistä, johon eläinsuojelujärjestöt usein viittaavat, esiintyy tutkimusten mukaan eniten nuorilla siniketuilla. Sitäkin esiintyy kuitenkin määrällisesti noin viisi prosenttia vuorokaudessa pienellä osalla eläimistä. Aikuisilla ketuilla stereotyyppistä käyttäytymistä esiintyy huomattavasti vähemmän (Kasanen ym. 2001, Korhonen ym. 2002, Koistinen ym. 2008 ja 2009).

Stereotyyppinen käyttäytyminen tarkoittaa, että eläin toistaa tuttua liikesarjaa ja vajoaa kuin mantraan endorfiinien eli mielihyvähormonien vapautuessa elimistöön.

Stereotypiaa on tutkimusten mukaan mahdollista vähentää turkiseläimille annettavilla virikkeillä sekä karsia siitoseläinten valinnalla. Turkiseläinten hyvinvointitutkimuksia tehdään jatkuvasti myös Suomessa. Tutkimuksissa (Mason ym. 2004) on todettu, että stereotyyppinen käyttäytyminen ei välttämättä ole merkki hyvinvoinnin puutteesta – ja kääntäen: eläimet, joilla sitä ei todeta, eivät voi yhtään paremmin. Meillä ihmisillä stereotypiaan rinnastettavaa toimintaa ovat esimerkiksi hölkkä ja purkan pureskelu (Murphy ym. 2002, Hicks ym. 2003).

Turkisnahan tuotantoketju poistaa rehuun käytettävän kalan mukana vesistöistä merkittävän määrän rehevöittäviä ravinteita. Minkinnahan tuotantoketju poistaa viisinkertaisen ja ketunnahan tuotantoketju yli nelinkertaisen määrän rehevöittäviä ravinteita verrattuna tuotetun minkin- tai ketunnahan muissa elinkaaren vaiheissa vesistöön päätyvien ravinteiden määrään.

Yhden minkinnahan tuotantoketju poistaa Itämerestä yhden ihmisen 18 päivän ravinnepäästöt (MTT 2011).

Turkisnahan tuotantoketjun ympäristövaikutuksista pääosa syntyy lannankäsittelyn ja -varastoinnin aikana vapautuvista typpiyhdisteistä. Ympäristörasitusta on mahdollista vähentää merkittävästi kehittämällä lannankäsittelyä.

Yhden asusteeseen ommellun minkinnahan tuotantoketjun hiilijalanjälki on samansuuruinen (28 kg COS-ekv) kuin yhden keskimääräisen suomalaisen päivittäinen hiilijalanjälki (MTT 2011). Ketunnahan tuotantoketjun hiilijalanjälki vastaa kolmen keskimääräisen suomalaisen päivittäistä hiilijalanjälkeä. Lisäksi aito turkis kestää äidiltä tyttärelle toisin kuin keinoturkis.

Karkein virhe, jolla järjestöt perustelevat turkistuotannon kieltämistä, on työllistävyyden ja taloudellisen merkityksen vähättely. Elinkeino työllistää suoraan 4 350 ja välillisesti noin 13 200 henkilöä.

Täysipäiväisesti työskenteleviä on paitsi turkistiloilla myös muun muassa turkisrehun valmistuksessa, rehuraaka-aineiden tuotannossa ja kaupassa, tarvike- ja laitevalmistajien palveluksessa, logistiikassa, edunvalvonnassa ja neuvonnassa, laadunvalvonnassa ja analytiikassa sekä kansainvälisen huutokauppayhtiön palveluksessa.

Useissa Pohjanmaan kunnissa ja kaupungeissa turkiselinkeino on elintärkeä kunnan talouden ja peruspalveluiden turvaamisen kannalta. Yksistään noin 7 000 asukkaan Uusikaarlepyyn kaupunki sai turkiseläinkasvatuksesta 70 miljoonan euron tulot vuonna 2011.

Turkiselinkeino käyttää hyväksi elintarvikeketjussa syntyvät eläin- ja kalaperäiset sivutuotteet. Vajaa puolet teuraseläimen painosta on elintarvikkeeksi soveltumattomia sivutuotteita, jotka pitää käsitellä turvallisesti lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä noudattaen. Vuonna 2011 turkiselinkeino käytti Suomessa syntyneitä eläinperäisiä sivutuotteita rehuraaka-aineeksi noin 250 miljoonaa kiloa.

Jos turkiseläinkasvatus lopetettaisiin, siitä aiheutuisi selkeitä kustannuspaineita kotimaisen lihan ja lihavalmisteiden sekä kalan hintoihin, koska teurastuksen ja kalastuksen sivutuotteiden käsittelykustannukset lisääntyisivät.

Samoin paineet sian- ja naudanlihan sekä siipikarjanlihan jo kipurajalla olevia tuottajahintoja kohtaan kasvaisivat. Rehukalan kysynnän loppuminen heikentäisi ammattikalastajien toimeentulomahdollisuuksia entisestään.

Turkiselinkeinon alasajon seuraukset olisivat ennalta-arvaamattoman mittavat.

TAINA HAARAHILTUNEN

Kirjoittaja on eläinlääketieteen tohtori, joka työskentelee eläinten hyvinvoinnista ja rehuista vastaavana johtajana Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:ssä.

Avaa artikkelin PDF