Suomi.fi-palvelulla jo 3,5 miljoonaa käyttäjää
Huhtikuun puolivälissä astui voimaan lakimuutos, jonka myötä viranomaisposti muuttui ensisijaisesti sähköiseksi.Suomi.fi-palvelun käyttäjämäärä on kasvanut kahdessa viikolla yli 800 000 käyttäjällä, ja yhteensä palvelu on käytössä jo 3,5 miljoonalla ihmisellä. Näin kertoi keskiviikkona Digi- ja väestötietovirasto.
Syynä kasvulle on huhtikuun puolivälissä voimaan tullut lakimuutos, jonka myötä viranomaisposti muuttui ensisijaisesti sähköiseksi.
Lakimuutoksen myötä käyttäjä on ohjattu ottamaan käyttöön Suomi.fi-viestit samalla, kun hän on ensimmäisen kerran kirjautunut jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun. Kun näin on tehty, viranomaisposti ei enää pääsääntöisesti tule paperisena.
Digi- ja väestötietoviraston mukaan kasvuvaraa Suomi.fi-palvelun käyttäjämäärille on vielä.
Verohallinnosta kerrottiin STT:lle ennen lakimuutoksen voimaantuloa, että noin 2,7 miljoonaa suomalaista oli valinnut viranomaispostin sähköisenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


