
Sinebrychoff painaa Keravan panimon energiapäästöt vuoden alusta nollaan
Keravan Energia luopuu kokonaan turpeesta ja korvaa sen lämmön- ja sähköntuotannossa puulla ja hakkuutähteillä.
Sinebrychoff painaa Keravan panimon sähkön- ja lämmönkulutuksen hiilidioksidipäästöt ensi vuoden alusta nollaan. Uusiutúvan energian tuottaa naapurin energiayhtiö Keravan Energia biovoimalassaan. Kuva: Sanne Katainen"Olemme Sinebrychoffilla aika rinta rottingilla, kun pääsemme konsernissa sähkön ja lämmön osalta yhdeksän vuotta etuajassa tuotannon hiilineutraaliustavoitteeseen", kehuu Sinebrychoffin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström Sinebrychoffin ja Keravan Energian yhteisessä tiedotustilaisuudessa.
Carlsberg-panimokonserniin kuuluva Pohjoismaiden vanhimmalla panimolla, 201-vuotiaalla Sinebrychoffilla oli emokonsernin tapaan tavoitteena päästä hiilidioksidipäästöistä kokonaan sähkön ja lämmönkulutuksessa tuotannossaan.
Yhteistyössä ja Keravan Energian biovoimalaitoksen polttoainevaihdosten avulla Sinebrychoffin Keravan kiinteistö ja tuotantolaitos saavuttaa tavoitetilan näin jo reilusti etuajassa.
Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto kertoi Keravan Energian ympäristön hyväksi tekemistä toimenpiteistä, joista vuoden vaihteessa tapahtuva polttoaineenvaihdos ja luopuminen kokonaan turpeesta biovoimalaitoksen lämmön ja sähköntuotannossa on viimeisin. Kivihiilestä Keravan kaupungin omistama energiayhtiö luopui jo vuonna 2001.
"Haluamme tehdä asioita, joilla on oikeasti vaikutusta" tähdensi Jussi Lehto esityksessään.
Sinebrychoff saa vuoden alusta Keravan Energian tuottaman sähkön ja lämmön tuotettuna kokonaan uusiutuvista polttoaineista. Keravan Energia investoi kaksi miljoonaa euroa polttoainevaihtoon ja biovoimalan kattilaan, kun se korvaa turpeen hakkeella ja puulla.
Turvetta on palanut puun ja hakkeen joukossa viidenneksen osuudella, sillä polttoteknisesti kattilassa tarvitaan mukana rikkiä. Turpeen sisältämä rikki korvataan Lehdon mukaan jatkossa rikillä, joka syötetään voimalan kattilaan. Rikki tuodaan Suomeen ulkomailta.
Voimala puhdistaa polttoprosessissa tarpeellisen ja korroosiota ehkäisevän rikin rikinpoistolaitteistoilla samaan tapaan kuin turvettakin käytettäessä.
Sinebrychoffin Keravan-panimo käyttää lämpöä ja sähköä kumpaakin 30 gigawattituntia vuodessa. Hiilidioksidipäästöt viime vuoden lopulla olivat 1,58 kg CO2 hehtolitralta ja kuluvana vuonna 1,37 kg hiilidioksidia sadalta litralta. Ensi vuoden alusta panimo painaa nämä päästöt nollaan.
Sinebrychoffin tuotanto- ja toimitusketjujohtaja Pasi Lehtinen kertoi askelista, joilla Sinebrychoff on vuosittain tehnyt kohti hiilineutraaliutta. Vuonna 2015 panimo alkoi käyttää sertifioitua uusiutuvaa sähköä. Vuosien aikana panimo on sen jälkeen tehostanut lämmön talteenottoaan jätevesistä ja pesuvesistä, modernisoinut tuotantolaitoksen ilmanvaihtoa, asentanut led-valaistuksen asteittain, optimoinut pesuissa köytettyä energiaa ja sen talteenottoa.
Marraskuun alussa Sinebrychoff uutisoi yhdessä saksalaisen Siemensin kanssa älykkäästä energianhallintajärjestelmästä ja suuresta sähkövarastosta Keravan kiinteistössä ja tuotantolaitoksessa. Sinebrychoffin Keravan tuotantolaitoksen yhteyteen asennetaan 20 MWh:n kokoinen sähkövarasto. Ulkoiselta kooltaan tavarajunan kokoinsen akuston avulla panimokiinteistö tuottaa joustoja Suomen sähkömarkkinoille. Tavoitteena on, että sähkövarasto olisi toiminnassa viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä. Akusto-hankkeen päärahoittajana on sveitsiläinen pääomasijoittaja MW Storage, joka rahoittaa merkittäviä sähkövarastohankkeita Euroopassa.
Tällaiset kulutusjoustot edistävät Suomen tavoitetta tulla hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä.
Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä pitää energia-alan ja teollisuuden ilmastoyhteistyötä ensiarvoisen tärkeänä. Kyseessä on Leskelän sanoin järjestelmätason muutos, kun Suomi tavoittelee hiilidioksidipäästöjen vähentämistä.
"Teollisuus käyttää puolet Suomen energian käytöstä. Tämä puolikas muuttuu yhä päästöttömämmäksi. Sinebrychoffin tapauksessa otetaan tänään iso harppaus."
Energiateollisuus on ottanut strategiseksi tavoitteekseen vähentää hiilidioksidipäästöjä – hallituksen asettaman hiilineutraaliustavoitteen mukaisesti.
"Poliittista ohjausta ei tarvita", Leskelä toistaa sanomansa.
Keravan Energia kulkee etujoukoissa teollisuuden ja energiayhtiön välisessä yhteistyössä. Teollisuuden hukkalämpövirrat pääsevät hyötykäyttöön.
Hallituksen asettama Suomen hiilineutraaliustavoitteen aikataulu ulottuu vuoteen 2035, ja siihen on myös elintarviketeollisuus sitoutunut hiilineutraalisuuden toimialakohtaisessa tiekartassaan.
Lue aiheesta lisää: Juhlaoluen villihiiva löytyi tammen kaarnasta – Sinebrychoff täyttää 200 vuotta
Panimoliiton uusi toimitusjohtaja ajaa peuroja ja viihtyy baareissa: "Olen aina ollut pubi-ihminen"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
