Tietoturvan heikoin lenkki ovat kansalaiset – jokaisella opittavaa avointen verkkojen maailmassa
Sosiaalisen median linkit ja avoimet langattomat verkot ovat yhdistelmiä, joiden kanssa kannattaa oppia tarkaksi.
Microsoft on todennut Suomen maailman viruksettomimmaksi maaksi useamman kerran. Kuva: Jaana KankaanpääKansalainen on digiajan heikoin lenkki, vertaa Suvi Lindén.
Kyberturvallisuus nähdään hänen mukaansa mielellään edelleen valtioiden asiana, vaikka tietoturva koskettaa jokaista verkon käyttäjää.
"Puolet maailman ihmisistä on jo netissä kiinni ja se on hyvä. Mutta kun lisää käyttäjiä tulee maista, joissa verkon turvallisuutta ei ole vielä mietitty juurikaan kansalaisen näkökulmasta, kuinka sitten käy?"
Digitaidoista tulisi myös meillä puhua huomattavasti nykyistä enemmän.
"Häpeä ei auta, sillä lähes kuka vain voi joutua hakkeroinnin kohteeksi", sanoo Lindén, jonka oma sähköpostitili hakkeroitiin viime keväänä.
Kyberturvallisuuskeskuksessa todettiin, että rikos tapahtui todennäköisesti hotellin avoimessa langattomassa verkossa.
Microsoft on todennut Suomen maailman viruksettomimmaksi maaksi useamman kerran. Saavutus perustuu ennen kaikkea ennaltaehkäisevään työhön: tietokoneet myydään lähes tulkoon aina virustorjuntaohjelman kanssa.
Silti avointen verkkojen maailmassa jokaisen on syytä hankkia riittävät varmistukset – ei vain kannettaviin – vaan myös kännyköihin.
Lindén sanoo tulleensa hakkeroinnin jälkeen lähes yliherkäksi varsinkin Facebookissa jaettaville linkeille.
"Nyt koneellani on niin tiukka tietoturva, että se blokkaa melkein joka toisen nettisivun", hän naurahtaa.
Moni pienyrittäjä ja kansalainen, saati yksin asuva maaseudun vanhus, on edelleen yksin digituen suhteen, vaikka siihen olisi käytettävissä kotitalousvähennystäkin.
"Paljon palveluja on toki saatavissa soittamalla. Mutta enemmän tarvittaisiin tukea, että joku tulee kotiin. Jos ruoka kannattaa tuoda kotiin, miksei myös digiapua?"
Lue myös: Valokuitua tarvitaan väkisin lisää, kun tiedonsiirtomäärät kasvavat edelleen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
