VTT kehitti mobiilisovellukselle "supernäön" – Kännykkä kertoo, onko ruoka tuoretta
Hyperspektrikameroita on perinteisesti käytetty vaativiin lääketieteellisiin sekä teollisuus-, avaruus- ja ympäristömittauksiin, Teknologian tutkimuskeskus VTT kertoo.
VTT on kehittänyt mobiililaitteeseen liitettävän kaasuanturin. Hiilidioksidin mittaaminen mobiililaitteella tarjoaa mahdollisuuden kehittää uusia älypuhelinsovelluksia. Esimerkiksi ihmisen hengityksen hiilidioksidipitoisuuden tarkkailulla voidaan seurata unen laatua. Kuva: VTTTulevaisuudessa kännykkä tai mikä tahansa muu mobiililaite kykenee kertomaan, onko ruoka tuoretta tai miten iholla oleva luomi on muuttunut tai onko jokin tuote aito.
VTT kertoo saaneensa aikaan maailman ensimmäisen hyperspektrisen mobiililaitteen, jossa käytetty teknologia laitteenkameran uudenlaiseksi optiseksi anturiksi.
Tutkimuslaitos kertoo tekevänsä parhaillaan yhteistyötä yritysten kanssa, jotta teknologia saadaan kuluttajien ulottuville. Menetelmä soveltuu massatuotantoon, joten hintansa puolesta se voi olla osa kaikenlaisia laitteita, joissa nykyisellään hyödynnetään kamera-antureita.
VTT on aikaisemmin kehittänyt "supernäkökameroita" esimerkiksi ihosyövän diagnostiikkaan, ympäristömittauksiin sekä erilaisiin lennokkisovelluksiin, joita käytetään täsmämaatalous- ja metsäseurannassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
