Poliisi: Kaikki Raaseporin onnettomuudessa kuolleet varusmiehet olivat lavalla ja istuivat turvakehikon sisällä
Onnettomuudessa kuoli kolme varusmiestä.
Neljä ihmistä kuoli eilen, kun Puolustusvoimien ajoneuvo ja juna törmäsivät tasoristeyksessä Raaseporin Tammisaaressa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDERKaikki eilisessä tasoristeysonnettomuudessa kuolleet varusmiehet olivat auton lavalla ja istuivat törmäyshetkellä turvakehikossa olevissa istuimissa, kertoo poliisi. Onnettomuudessa kuoli kolme varusmiestä. Lavalla oli yhteensä viisi varusmiestä ja hytissä kolme, poliisi kertoo.
Tapahtuman aikaan liikkeellä oli yhteensä viisi ajoneuvoa. Turma-auto oli poliisin mukaan saattueen ensimmäinen. Sen perässä tuli kaksi muuta kuorma-autoa, kantahenkilökunnan auto sekä yksi moottoripyörä.
Puolustusvoimien ajoneuvon ja junan törmäyksessä kuoli varusmiesten lisäksi yksi junan matkustaja. Lisäksi useita loukkaantui.
Töölön sairaalassa olevien vakavasti loukkaantuneiden tila on vakaa.
Tasoristeysturmassa olleita varusmiehiä ei aiota kuulla vielä tänään, kertoo tutkinnanjohtaja Ilkka Kantola STT:lle. Kuulusteluilla ei Kantolan mukaan ole niin kiire, että sairaalassa parantumassa olevia varusmiehiä haluttaisiin häiritä.
Poliisin ei ole tarkoitus käydä myöskään turmapaikalla enää tänään. Tutkinta jatkuu muun muassa kuvien ja videoiden läpikäymisellä. Lisäksi onnettomuudessa mukana ollutta kalustoa voidaan tutkia, Kantola lisää.
Turman vuoksi Uudenmaan prikaatissa on erityisjärjestelyjä tänään ja viikonloppuna. Onnettomuuden neljästä kuolonuhrista kolme oli Uudenmaan prikaatin varusmiehiä, minkä lisäksi prikaatin varusmiehiä loukkaantui.
Normaaliin päiväohjelmaan on määrä palata Dragsvikissa maanantaina, kertoi prikaatin tiedottaja Hanna Tallberg STT:lle perjantaiaamuna.
Varusmiehille on tarjottu ja tarjotaan mahdollisuus purkaa tuntojaan onnettomuudesta, Tallberg kertoo.
Uudenmaan prikaatissa on tänään hiljainen hetki kello 12. Tammisaaren kirkossa puolestaan järjestetään hartaushetki kello 18 onnettomuuden vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
