vierasyliö Kouluverkkoratkaisunjälkiarviointi on tärkeää
Kuntatalouden perusongelma on niukkuus. Ilman huonompia aikojakin päädytään valintatilanteisiin.
Kuntien menot aiheutuvat pääasiassa palvelujen tuottamisesta, ja siinä taas sosiaali-, terveys- ja opetustoimet lohkaiset leijonan osan. Niinpä mahdollisia säästökohteita kysyttäessä vastaukset eivät juuri yllätä: MTV3:n hiljattain teettämään kyselyyn vastanneista kunnanjohtajista vajaa kolmannes ilmoitti perusopetuksen tärkeimmäksi säästökohteeksi, seuraavina jonossa terveydenhuolto ja tieverkon ylläpito.
Jo Kunnallisalan kehittämissäätiön vuoden 2009 säästökyselyssä lista oli samankaltainen. Kuntalaisilta kysyttäessä nämä puolestaan ovat asioita, joista ei haluta tinkiä.
Kauanko oikeasti voidaan säästää toiminnan taso säilyttäen? Entä ehditäänkö tehtyjen säästöpäätösten kerrannaisvaikutuksia arvioida ennen kuin seuraava siivua jo ollaan höyläämässä? Miten PISA-tulokset, perusopetuksen vientisuunnitelmat ja jatkuvat säästökuurit mahtuvat samaan lause(kke)eseen?
Esimerkiksi kouluverkkoprosessin toteutuksen arviointiin ei ole juuri huomiota kiinnitetty. Kouluverkkosuunnitelma on tulevaisuusarvio aiempaa paremmasta tavasta toimia, joten valitun ratkaisun oletettua toimivuuttakin tulisi arvioida. Vasta sitten voidaan puhua hallitusta kokonaisuudesta.
Vastaavasti ennakoiva ja avoin keskustelu osapuolten välillä hakee yhä uomiaan. Avoimuutta tarvitaan myös tehdyn ratkaisun jälkeen: osapuolien on tunnettava vastuunsa ja huolehdittava siitä, että kunnassa keskustelua jatketaan, tiedetään kuinka asiat jatkossa etenevät ja kuinka yhteistyö jatkuu.
Positiivista kehitystä on onneksi havaittavissa.
Kouluverkon tarkistuksen ensisijaisin peruste on säästöjen saaminen. Esitetään laskelmia ja vastalaskelmia siitä mitä koulun jatkaminen tai sulkeminen vuositasolla taloudellisesti vaikuttaisi, mutta mahdollisimman moni muuttuja huomioon ottaenkin kyse on osin arviosta. Avoimia kysymyksiä jää aina ilmaan – vähintään siitä – paljonko säästöä oikeasti tuli.
Jälkikäteenkin kustannuksia voidaan arvioida erilaisista lähtökohdista, mutta vastauksia silti tarvitaan. Vastaamattomuus ja perustelemattomuus vain syventävät epäluottamuksen ilmapiiriä.
Raumalla pikkukoulujen sulkemisen uutisoitiin (Turun Sanomat 14.12.) tuoneen rahaa opetukseen ja säästäneen säästämiseltä. Valtuutettujen aloitteesta kaupungin virkatyönä tehdyssä selvityksessä arvioitiin, että viisi vuotta sitten suljettujen viiden koulun pitäminen toiminnassa olisi tullut maksamaan vuosittain noin puoli miljoonaa euroa nykyistä verkkoa enemmän.
Säästöä saatiin luokanopettajien palkoista sekä kiinteistö- ja ruokailukuluista.
Kauhajoella (Kauhajoen Kunnallislehti 11.5.) puolestaan lapsiperheet olivat kiinnostuneita tietämään paljonko lopulta kertyi säästöjä kolmen koulun lakkauttamisesta vuonna 2010. Henkilökunnan vähentymisellä, oletettua pienemmällä lisäryhmätarpeella sekä poistuneilla kiinteistökuluilla arvioitiin saavutettavan noin 800 000 euron säästöt seuraavalle vuodelle.
YTR:n rahoittaman: Mitä lakkautuksesta opimme? –tutkimuksenkin mukaan palkka- ja kiinteistökustannusten poistuessa säästöä vuositasolla saadaan. Tosin arvioitua vähemmän johtuen eritysopetuskulujen noususta, valtionosuusmenetyksistä, opetusryhmien määrästä, kuljetuksista, valtion toimista, remontoinneista, koulujen myymättömyydestä, tilojen tai muun henkilökunnan lisätarpeesta.
Rauman ja Kauhajoen jälkiarvioissa näitä tekijöitä oli otettu huomioon. Joensuussa sen sijaan uudelleen järjestelyjen ennakoinnin haastavuus konkretisoitui reiluna koulubudjettiarvion ylityksenä (Karjalainen 26.8.).
Pääsääntöisesti kyläkouluiltojen ja muiden tilaisuuksien keskustelut käydään juuri ennen lopullisen valtuustopäätöksen nuijimista. Kyse ei ole niinkään ilmapiiriä puhdistavasta ja yhteisöllisyyttä vahvistavasta osallistavasta päätöksenteosta, vaan nopean päätöksentekoaikataulun sanelemasta viivytystaistelusta.
Ennakoivaan tai jälkikäteen rakentavassa hengessä käytyyn keskusteluun ei ole liiemmin päästy. Pari esimerkkiä sentään on tiedossa.
Tammelassa vähäisen oppilasmäärän vuoksi suljettu koulu sai kylät kutsumaan koolle ajantasakeskustelun siitä, missä kylien ja kunnan mielestä koulujen osalta mennään. Samalla kyse oli jälkihoidosta ajatellen suljetun koulun kyläyhteisöä.
Toinen lakkautettujen koulujen eri osapuolia kokoava jälkitilaisuus järjestettiin Säkylän kunnantalolla. Kunnallisneuvoksen avaussanoja mukaillen tilaisuus oli kutsuttu koolle avoimiksi jääneitä kysymyksiä varten. Valitettavan solmussa asiat ovat yhä, mutta joka tapauksessa ilta oli tervetullut yritys jatkaa keskustelua yhteisen kunnan puolesta.
Kouluverkkosuunnittelun pitkän oppimäärän perusteella on helppo havaita, että tietämättömyys lisää tuskaa. Tehtyjä ratkaisuja on pakko arvioida, jotta jotain opitaan.
Kouluverkkoa(kin) voidaan toki karsia niin kauan kuin kouluja riittää, mutta mitä sen jälkeen? Menetetään ainakin se rikkaus mitä monimuotoinen kouluverkko voi vielä tarjota niin opetuksen kuin elämisen laadun suhteen.
Ja jos värikkäänä vellovalla koulukeskustelulla ja kouluratkaisuilla on vaikutuksensa kuntamielikuvasta ja kunnasta yhteisönä, niin lyö se leimansa myös koko perusopetuksen imagoon. Ovatko siis vientituotteemme valmistusolosuhteet varmasti kunnossa?
Optimistisesti voi todeta, että ennakoivaan ajantasakeskusteluun ja jälkiarviointiin on pyrkimystä ja halutessa voidaan toimia toisin. Kaiken aikaa liikutaan kuitenkin veitsenterällä sen suhteen, onko kyseessä tyven myrskyn edellä vai aito yksimielisyys yhteisestä tahtotilasta.
Vielä on matkaa käytännöistä puhumiseen.
SAMI TANTARIMÄKI
Kirjoittaja on suunnittelija, FT, Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Braheassa, sekä YTR:n Hyvinvointipalvelut –teemaryhmän jäsen.
Ratkaisuja on
pakko arvioida, jotta jotain
opitaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
