Vapaavuori uskoo matkailun mahdollisuuksiin
Työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) näkee matkailun tulevaisuuden valoisana. Ala voisi jopa tuoda takaisin merkittävän osan muilla aloilla menetetyistä työpaikoista.Vapaavuoren mukaan TEM laittaa vielä tänä vuonna pystyyn hankkeen, jolla kartoitetaan matkailun tilaa Suomessa ja johon kutsutaan mukaan laaja joukko alan osaajia.
Hän kertoi hankkeesta keskiviikkona Helsingissä pidetyssä seminaarissa, missä oli koolla parisataa alan ammattilaista kuulemassa asiantuntijoita alan näkymistä.
Vapaavuoren mukaan matkailu on selkeästi yksi ala, joka voi korvata metsä- ja teknologiateollisuudessa menetetyt 60 000 työpaikkaa.
”Matkailu on iso juttu ja uskon sen mahdollisuuksiin. Kysymys on siitä, osaammeko hyödyntää ne.”
Ala on kuitenkin yhtä kirjava kuin sen 2 500 yrittäjää, ministeri totesi. Näkökulma riippuu siitä, toimiiko yritys Lapissa, järvi-Suomessa vai Venäjän rajalla, onko se hotelli vai ravintola tai edistääkö se liikunta- vai luontomatkailua.
Tietoa on, mutta sitä pitää jäsennellä, Vapaavuori sanoi. Hänen ministeriönsä on nyt aloittamassa hanketta, jolla kartoitetaan alan mahdollisuudet ja alueelliset erityispiirteet sekä tehdään painopistepohdintaa.
”Pärjääminen edellyttää valintoja.”
Mallina olisi kaivosteollisuuden kanssa yhdessä tehty alan syväluotaus. Se kesti vuoden ja kokosi sata alan toimijaa yhteen pöytään ja työryhmiin aina Talvivaarasta Luonto-Liittoon.
Matkailualalle voi olla luvassa rahaakin esimerkiksi markkinointia varten, mutta Vapaavuori korosti, että hanke on vasta ideatasolla.
Matkailu on hänestä kannatettava kehittämiskohde, sillä se herättää ihmisissä myönteisiä ajatuksia, voi monipuolistaa elinkeinorakennetta ja se on kasvanut kansainvälisesti talouskasvua nopeammin, 4–5 prosenttia vuodessa.
”Valtiovalta aikoo panostaa alaan enemmän, mutta samalla toivomme teiltä ammattilaisilta panostamista laatuun. Asiakkaat ovat aina vain vaativampia ja pärjääminen edellyttää laatua ja erottumista joukosta”, Vapaavuori sanoi matkailuväelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

