Suomen talouson riskirajalla

Suomalaiset ovat seuranneet eurokriisiä ikään kuin katsomosta. Euron pelastaminen ja varsinkin Kreikan nostaminen suosta ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota.

Katsomosta ei kuitenkaan pitäisi huudella liikaa kentälle, jos peli on käynnissä. Suomalaisilta unohtuu joskus, että omakaan tilanteemme ei ole enää kovin häävi. Suomi on riippuvainen kansainvälisistä suhdanteista ja myös omat toimemme vaikuttavat siihen, miten täällä menestytään.

EU:n talouskomissaari Olli Rehn kehotti

vuodenvaihteen haastattelussaan Ilta-Sanomissa suomalaisia elämään niin kuin opettavat. Rehn muistutti, että Suomen valtio velkaantuu kovaa vauhtia. Velkasuhde on

nousemassa jo 55 prosenttiin.

Siitä ei ole pitkä matka 60 prosenttiin, joka on riskiraja. Kuten muistetaan, euroon liittymisen ehto oli aikoinaan juuri tuo 60 prosenttia. Euron ongelmien syntysanat taas lausuttiin sinä päivänä, kun tuota sääntöä alettiin rikkoa.

Suomen talous on paljon huonommassa

kunnossa kuin vaikkapa Ruotsin talous. Länsinaapuri on porhaltanut meistä ohi, kun se on kyennyt pitämään kustannukset kurissa. Ruotsin tuotteiden kilpailukyky on varsin hyvä ja valtio lähes velaton.

Suomi taas on joutumassa loukkuun. Talous ei kasva vaan taantuu. Tämän seurauksena työttömyys lisääntyy, mikä puolestaan johtaa verotulojen vähenemiseen. Valtion pitäisi leikata, mutta se pahentaa taantumaa. Mitä jää siis jäljelle? Velanotto.

Viime päivien suuri uutinen on ollut suuren huvialustilauksen menettäminen Ranskaan. Vaikka tilauksen menetys kirpaisee, syy ei tässä asiassa ole hallituksen. Huvialusten rakentaminen maailmalla on epätervettä liiketoimintaa,

joka pyörii erilaisten verovapauksien ja valtioiden maksamien tukiaisten turvin. Nyt iso varustamoyritys juoksutti suomalaista ja ranskalaista telakkaa keskenään ja ranskalainen voitti.

Hallitusta voi sen sijaan arvostella siitä,

että se ei ole tukenut tarpeeksi sellaista liiketoimintaa, jolla on tulevaisuutta. Risteilijätilauksenkin mittasuhteista saa käsityksen, kun sitä vertaa turkistarhaukseen. Pelkästään turkistarhaus työllistää joka vuosi enemmän väkeä kuin yksi alus olisi työllistänyt koko rakentamisaikanaan. Sen lisäksi turkisala on erittäin kannattava ja vienti vetää.

Suomessa pitäisi nyt satsata voimakkaasti teollisuuden kehittämiseen ja energiaomavaraisuuden lisäämiseen. Kummastakaan ei ole paljon merkkejä ilmassa. Energiapolitiikassa ollaan tekemässä jopa täydellinen häränpylly. Kotimainen energia, varsinkin turve, on joutumassa entistä ahtaammalle, mikä johtaa hiilen käytön kasvuun. Se siitä vihreilystä.

Suomi voi välttää joutumisen ajopuuksi vain, jos maassa löytyy yhteinen tahto talouspolitiikan tavoitteista.

Elinkeinoelämän keskusliiton puolelta on jo esitetty palkkojen alentamista ja työviikon pidentämistä lääkkeeksi kustannuskriisiin. Kumpikaan ehdotus ei vaikuta kovin toteuttamiskelpoiselta.

Toisaalta vaakakupissa ovat lisääntyvät lomautukset. Teollisuudelle lomautukset ovat sama asia kuin palkka-ale, vain vähän mutkikkaammalla tavalla. Myös ay-liike tietää sen ja joutuu ottamaan sen huomioon omia vaatimuksiaan mitoittaessaan.

Suomi ei kuitenkaan nouse tekemällä vähemmän työtä vaan enemmän työtä. Sen vuoksi jokainen lomautus ja irtisanominen on takaisku yhteiselle asialle.

Sekä hallituksella että työmarkkinajärjestöillä on vastuunsa talouspolitiikassa. Kun neuvotteluasemia kaivetaan, niitä ei kannattaisi kaivaa liian syviksi.

Oppia voisi ottaa myös ulkomailta. Ruotsin lisäksi Saksan kokemukset osoittavat, että kriisiin ei ole pakko ajautua. Kun Saksa oli menossa kohti lamaa, tehtiin maassa yhteiskuntasopimus. Teollisuus sitoutui pitämään työpaikat ja työntekijät joustivat työehdoissa.

Panokset pantiin uusien laadukkaiden tuotteiden kehittämiseen. Tuloksen voi nähdä tänään esimerkiksi maailman maanteillä.

Avaa artikkelin PDF