Afganistan on otettava opiksi: Kriisimaat jäävät ilman tarvitsemaansa apua, jos auttajat tarjoavat sitä, mitä heiltä erityisesti löytyy

Kriisinhallinta ja sen kohteena oleva yhteiskunta on Antti Häikiön vertauksen mukaan kuin puinen tynnyri. Se vuotaa, jos kokonaisuuden kaikkia osia ei käsitellä. Sotilaiden läsnäolo takaamassa kriisin keskellä turvallisuutta on vain yksi tynnyrin laudoista, ja turvallisuustyöhönkin tarvitaan muita yhteiskunnan toimintoja. Kuva: Timo Filpus

Lähtökohtaisesti EU:lla ja EU-mailla on vilpitön yritys tukea kriisien keskellä olevia maita. Afganistanin nopeasti edenneet tapahtumat osoittavat kuitenkin, että käytännössä järjestelmä ei toimi.

"Olen pitkään herätellyt kysymystä, onko kriisinhallinta oikeasti kriisin hallintaa. EU on yhteiskunnallisesti liiankin kehittynyt. Sen tarjoama malli ei vastaa hauraan, joskus suorastaan hajoavan valtion kuten Afganistanin tarpeita kriisissä", arvioi Antti Häikiö.

EU:n ulkosuhdehallinnon turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osaston erityisasiantuntija palaa vuoden lopussa sisäministeriöön. Hän on työskennellyt Balkanin sodista alkaen kriisinhallinnassa niin kentällä kuin virkamiehenä.

Kansainvälisen yhteisön ongelma on, että yhteistä toimintamallia ei ole. Kriisioperaatioissa juostaan ikään kuin perästä päin kiinni ongelman syitä erikestoisin ohjelmin. Toiminta muistuttaa tämän seurauksena usein kehityspolitiikasta tuttua hankkeistamista.

"Tarjonta määrää liikaa sitä, millä kärjellä lähdetään. Ei analysoida tarpeeksi sitä, mikä olisi kohdemaan kokonaistilanteessa vaikuttavuuden kannalta parasta", arvioi CMC Finlandin johtava asiantuntija Jyrki Ruohomäki.

Toisin sanoen EU mutta myös muut kansainväliset toimijat määrittelevät kriisinhallinoperaatioidensa sisältöä yhä pitkälti sen mukaan, millaista osaamista ja resursseja kullakin maalla on tarjota.

Sisäministeriön alainen CMC vastaa Suomen siviilikriisinhallintaan osallistuvien ammattilaisten kouluttamisesta ja rekrytoinneista. Ruohomäki tekee tiimeineen muun muassa vaikuttavuusarviointeja kansainvälisistä kriisinhallintaoperaatioista myös kansallisesta näkökulmasta.

Tilannetta mutkistaa se, että usein eri operaatiot myös kilpailevat keskenään.

Libyassa EU tarjosi rajavalvontaan viranomaisten (rajavartioinnin, tullin ja poliisin) keskinäiseen yhteistyöhön perustuvaa mallia. Yhdysvallat suositti omaa keskusjohtoista yhden viraston malliaan.

Bosniassa taas poliiseja ovat kouluttaneet niin YK, ETYJ, EU kuin Saksa, Ruotsi ja USA.

"Bosnialaisilla poliiseilla on kärjistetysti sentin nippu todistuksia eri koulutuksista. Sillä ei ole välttämättä suurtakaan merkitystä siihen, että rikollisuus vähenisi", Häikiö vertaa.

Rikollisuuteen siis vaikuttaa toimintaympäristössä kaikki ihmisten toimeentulomahdollisuuksista lainsäädäntöön ja oikeuslaitoksen resursseihin.

Jos köyhän maan poliiseista moni on lukutaidoton kuten Afganistanissa tai Afrikassa eikä heille makseta palkkaa, kun veroja ei saada tai ne katoavat hallinnossa, poliisit eivät siis hyödy avusta, jota heille tarjotaan.

Afganistanissa jossain vaiheessa toimineet ja sitä säännöllisesti seuranneet eivät yllättyneet pitkän operaation epäonnistumisesta. Lähtökohdat Yhdysvaltain ja muiden välillä olivat niin erilaiset.

Yhdysvallat kävi Afganistanissa terrorismin vastaista sotaa. Sen keinona oli vahva sotilaallinen läsnäolo.

EU-maat taas pyrkivät kriisinhallinnan eri keinoin sekä kehitysavulla tukemaan toimivan yhteiskunnan syntymistä. Sotilaallinen läsnäolo oli yksi, toki välttämätön osa toimia.

Antti Häikiö vertaakin kriisinhallintaa ja sen kohteena olevaa yhteiskuntaa puiseen tynnyriin. Jos yksikin lauta on reikäinen tai laho, tynnyri ei pidä vettä.

"Usein on vielä niin, että kriisin keskellä huomataan kyllä niitä reikiä, joita tulee paikata. Mutta eri toimijoiden keskinäistä päällekkäisyyttä eli sitä, missä moni neuvoo samasta asiasta eri tavoin, ei huomata."

Myös Afganistanissa USA tarjosi lisäksi muhkeaa rahoitussalkkua.

"Paikallinen hallinnon tai poliittinen johtaja joutuu siinä puntaroimaan, kuunnellako sitä, joka tulee hyvien neuvojen kanssa vai sitä, joka tuo myös suoraan rahaa", Häikiö toteaa.

Kun EU:n rahoitus on kytketty kehityspolitiikkaan tai muihin politiikan ohjelmiin, kokonaisuus tulisi esitellä kriisimaalle selkeästi, mieluiten yhdessä suunnitelmassa.

Tunnetusti suora rahoitus valuu usein pönkittämään korruptiota. Se voi hyödyttää vain joitain kriisin osapuolia, mikä synnyttää katkeruutta ja sataa niin sanotusti epävakautta hakevien voimien laariin.

EU:n ongelma on myös hallinnon moniportaisuus.

Muun muassa Afganistanissa tehtyä poliisien koulutusoperaatiota arvioitaessa suositeltiin viisi vuotta sitten, että EU keskittäisi siviilikriisinhallinnan tukipalvelut yhteiseen keskukseen. Sellainen on perustettu. Mutta kun suunnittelu, päätoksenteko ja operaatioiden johtaminen on hajautettu, yhtenäisiä arvioita toiminnasta ei tehdä.

Sotilaallinen kriisinhallinta on keskitetty yhteiseen esikuntaan. Siviilikriisinhallinta jakautuu ulkoasiainhallinnossa eri osastoille. Lisäksi kehityspolitiikkaa ja humanitaarista apua suunnitellaan omissa paikoissaan komissiossa.

"Vaikka EU:n perusajatus globaalipolitiikasta ja integraatiosta on hyvä, toimintaa ei ole saatu yhtenäistettyä", Häikiö havainnoi.

Kumpikaan haastateltava ei suosita heittämään hanskoja tiskiin, päinvastoin. Kun ilmastonmuutos vaikeuttaa ruuan tuotantoa ja aiheuttaa vedenpuutetta, konfliktit yleistyvät ja monimutkaistuvat.

"Ongelmien keskinäiset tekijät ovat koko ajan moninaisempia. Tynnyrin eri lautojen pitävyyden hahmottaminen käy siis yhä hankalammaksi", toteaa Antti Häikiö.

Paikallistoimijoiden kuulemista ei voi Jyrki Ruohomäen mukaan painottaa liikaa. "Isot ongelmat eivät välttämättä ole poliisin korruptio tai oikeusjärjestelmän puutteet, vaan lääkkeet pitää löytää myös hallitsemattomaan väestönkasvuun, ihmisten työmahdollisuuksiin ja sosioekonomiseen tilanteeseen. Siksi humanitaarisen avun ja kehitysyhteistön pitää olla kokonaisuudessa mukana."

Jatkossa tarvitaan siis realistisia tavoitteita, lisää koordinaatiota ja nopeampaa arviointia. Kriisinhallinnankin on reagoitava ketterästi siihen, mikä ei toimi.

Lue myös:

Talebanin valtaannousu häiritsee Afganistanissa siemenviljan jakelua maanviljelijöille.

Tässä syy siihen, miksi Euroopan unionin omia joukkoja ei lähetetty Kabulin evakuointitehtäviin: "Aikatekijä ratkaisi"

Pääkirjoitus: Afganistan osoitti EU:n heikkouden

• Suomella oli elokuun puolivälissä kriisinhallintatehtävissä yhteensä 124 henkilöä, joista miehiä 58 ja naisia 42 prosenttia.
• Suomalaisosaajat sijoittuvat useisiin eri kohteisiin ja tehtäviin, heistä 33 on poliiseja.
• EU:n rikostutkintaoperaatiossa Ukrainassa suomalaisia on eniten, 13.
• Hallitusohjelman tavoitteena on nostaa määrä pitkään noin 120:ssä pyörinyt siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden määrä vähintään 150:en.
• Sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä suomalaisia on noin 400 ja heitä on yhdeksässä operaatiossa.
• Enimmillään rauhanturvaoperaatioihin osallistui noin 2 000 suomalaista 2000-luvun alussa Balkanilla ja Lähi-idässä sekä 1980-luvulla lähes yhtä suuri määrä Lähi-idässä ja Namibiassa.
• Afganistanissa palveli Naton ja Isafin operaatioissa vuosina 2002–2021 yhteensä 2 500 suomalaissotilasta.
• Suomen rahoitusta Afganistanille tutkiva Ilona Kuusi kertoi Ylelle, että Suomi käytti tuona aikana yhteensä noin 850 miljoonaa euroa kriisinhallintaan, kehitysapuun ja humanitaarisen apuun.
• Afganistan oli viime vuodet Suomen kehitysavun suurin kohdemaa. Varojen käyttö on nyt jäädytetty.