
Ukrainan naiset taistelevat – Venäjän naissotilaat marssivat korkokengissä torilla
Naissotilaat marssivat Venäjällä korkokengissä ja mittelevät asevoimien kauneuskilpailuissa. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija kertoo podcastissa, miksi Venäjä ei lähetä naisiaan Ukrainaan.
Kremlin kuva Voiton päivän sotilasparaatista Moskovan Punaiselta torilta 2016. Kuva: Wikimedia commons / www.kremlin.ruVenäjällä on edelleen useita naisilta kiellettyjä ammatteja.
”Suurin osa näistä on asevoimissa”, kertoo väitöskirjaa naissotilaista Venäjän asevoimissa viimeistelevä tutkija Jonna Alava Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-tutkimusryhmästä.
Venäjällä ajatellaan, että naisten lisääntymiskykyä pitää suojella. Naapurissa myös ajatellaan, että naiset ovat vähemmän ammattitaitoisia, älykkäitä ja loogisia kuin miehet, kertoo Alava Maanpuolustuskorkeakoulun tuottamassa Sotataidon ytimessä -podcastissa.
Nyt Venäjän asevoimissa naisia on neljä prosenttia henkilökunnasta, yli kuusi prosenttia sopimussotilaista ja kaksi prosenttia upseereista.
Tutkimusavustaja Oona-Maaria Hyppölän mukaan ainoa Venäjän asevoimien varteenotettava naishahmo on yksi puolustusministerin 12 sijaisesta, joka vastaa sotilaiden sosiaalietuuksista ja asumiseen liittyvistä kysymyksistä.
”Naisten tehtävä on olla ensisijaisesti äitejä ja toimia kotirintamalla.” Jonna Alava
Alavan mukaan naisten asemaa on presidentti Vladimir Putinin aikana tietoisesti heikennetty monin tavoin.
”Muun muassa lähisuhdeväkivallasta kotona on tehty pitkälti sallittua. Naisia julkisesti kannustetaan hankkimaan lapsia ja jäämään kotiin.”
Ulkopolitiikassa ja sodan oikeutuksessa Venäjä on kunnostautunut perinteisten sukupuoliroolien varjelijana ja esiintynyt vaihtoehtona rappeutuneelle Euroopalle.
Ero on suuri verrattuna esimerkiksi maailmansotiin.
Neuvostoliiton naissotilaat tulivat tutuiksi myös suomalaisille. SA-kuva-arkiston kuvatekstissä kerrotaan, että neuvostoliittolainen naissotilas häiritsi edestä kukkulalta pikakivääritulellaan I/JR7:n ryhmittymistä. Kuva on Laatokan Karjalasta, Lumivaaran pitäjän Ihalan kylästä, Jaakkiman osuuskaupan katolta elokuulta 1943. Kuva: SA-kuvaNaiset osallistuivat ensimmäiseen maailmansotaan, vuoden 1917 vallankumoukseen ja Venäjän vallankumoukseen. Toisessa maailmansodassa yli 200 000 neuvostoliittolaista naista osallistui taistelutehtäviin, Alava huomauttaa.
”Vallankumouksen jälkeiselle sukupolvelle perinteiset sukupuoliroolit olivat merkityksettömiä”, kertoo Alava podcastissa.
”On sanottu, että vaikka Stalinin vainot olivat kovimmillaan tuolloin, sukupuoli ei ole koskaan ollut Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa yhtä vapaa.”
Alava kertoo, että Neuvostoliiton sortumisen jälkeen naiset muodostivat nopeasti kymmenen prosenttia asevoimien vahvuudesta. Armeija tarjosi myllerryksen keskellä vakituisen ja suhteellisen hyvin palkatun työpaikan.
Sotilaallisesta koulutuksesta on tehty oppiaine, joka tuli viime vuonna kouluihin.
Tällä hetkellä tytöt saavat Venäjällä ennätyspaljon sotilaallista koulutusta.
Venäjälle perustettiin vuonna 2016 nuorten armeija Junarmija. Järjestö opettaa 8–17-vuotiaille lapsille ja nuorille sotimisen perustaitoja. Sen riveissä on nähty tyttöjä, joilla on rusetit hiuksissaan ja kalashnikovit kädessään. Vajaa miljoona tyttöä saa sotilaallista koulutusta Junarmijalta.
Lisäksi sotilaallisesta koulutuksesta on tehty oppiaine, joka tuli Alavan mukaan viime vuonna kouluihin.
Naisten rooli sotalaitoksessa ei kuitenkaan tule Alavan mukaan olemaan toisen maailmansodan kaltainen. ”Naisten tehtävä on olla ensisijaisesti äitejä ja toimia kotirintamalla.”
Hyppölän mukaan Ukrainan asevoimissa naiset ovat ottaneet merkittävästi näkyvän roolin. Naisten rekrytointiin on suoraan panostettu.
Venäjällä naisia ei ole pahemmin mobilisoitu, kertoo Alava podcastissa.
Venäjä on pyrkinyt ratkaisemaan asevoimiensa henkilöstövajetta lakeja kiristämällä ja pakkokeinoilla. Ukrainan sodan aikana on nähty myös massiivisia rekrytointikampanjoita ja sotilaiden etuuksien parantamista, Hyppölä kertoo.
Muutamissa uutisissa on kerrottu naisvangeista, jotka Venäjä on vapauttanut taistelemaan Ukrainaan. Viime vuonna Redut-palkka-armeijan Borz-pataljoona postasi Venäjällä sosiaaliseen mediaan ilmoituksen, jossa etsi naisia taistelemaan Ukrainaan, kertoi Moscow Times kertoi viime vuoden marraskuussa.
”Uusi naismarttyyri voisi merkitä alkua naisten laajemmalle mobilisaatiolle.” Jonna Alava
Naisten rooli asevoimissa on edelleen sidottu äitiyden ihannointiin, joko hoivaajan rooliin tai suojelun kohteeksi.
Alava tutki Venäjän asevoimien Punatähti-lehtiä 15 vuoden ajalta. ”Naisen suurin isänmaallinen tehtävä on synnyttää uusia sotilaita”, kertoo Alava, joka analysoi lehtien sisältöä.
Naissotilas voi olla myös hoivaaja, tukitehtävissä toimiva nuori, seksikäs nainen.
Voiton päivänä Moskovan Punaisella torilla nähdään naissotilaita, jotka marssivat korkokengissä.
Asevoimat järjestää Alavan mukaan vuosittain myös neljää eri kauneuskilpailua, joissa ulkonäön arvostelun lisäksi mitataan sotilaiden ompelu- ja ruuanlaittotaitoja.
”Venäjän asevoimat kokevat tarvitsemansa juuri tätä naistyyppiä”, Alava kertoo podcastissa.
Naissoturin ja marttyyrin arkkityypit sen sijaan ovat olleet toisesta maailmansodasta lähtien marginaalissa Venäjällä.
”Uusi naismarttyyri voisi merkitä alkua naisten laajemmalle mobilisaatiolle.”
Podcast: Missä ovat venäläiset naissotilaat?
Junarmija - Venäjän valtio nuorten identiteettiä muotoilemassa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




