Ympäristölupien käsittely saa arvostelua
Aluehallintouudistuksessa vuonna 2010 ympäristöluvat sijoitettiin aluehallintovirastoihin ja lupiin liittyvä valvonta elykeskuksiin. Asiantuntijat katsovat, että molempien tehtävien tulisi olla saman katon alla.Ympäristöluvat ja niiden valvonta saavat kritiikkiä asiantuntijoilta kyselyssä, jonka valtioneuvosto tilasi aluehallintouudistusta koskevaa selontekoa varten.
Aluehallintouudistus tuli voimaan vuoden 2010 alusta ja sen myötä toimintansa aloittivat aluehallintovirastot ja elykeskukset.
Uudistuksessa ympäristöluvat sijoitettiin aluehallintovirastoihin ja lupiin liittyvä valvonta elykeskuksiin. Tehtävienjakoon kantaa ottaneista vastaajista enemmistö katsoi, että saman viranomaisen tulisi hoitaa molemmat tehtävät.
Eduskunnan ympäristövaliokunta sen sijaan tukee nykyistä järjestelmää. Perusteluna on, että puolueettomuuden vuoksi luvan myöntäjän pitää olla eri viranomainen kuin valvojan. Hallintovaliokunta on samalla kannalla.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan mukaan elinkeinoelämän ja maatalousyrittäjien kannalta erityisenä ongelmana on tällä hetkellä ympäristölupamenettelyjen hitaus. Lupien käsittelyajat ovat erittäin pitkät pienissäkin hankkeissa.
Valiokunta ehdottaa harkittavaksi lupakäsittelyyn enimmäisaikojen käyttöönottoa, jos muita tehokkaita ratkaisuja lupaprosessien sujuvoittamiseksi ei ole löydettävissä.
Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo lupamaksujen erityisesti pienissä ympäristöluvissa nousseen liian korkeiksi. Valiokunnan mielestä olisi tarkasteltava esimerkiksi hintakattojen asettamista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
