Laajakaistat etenevät vihdoin – nopea netti laajentumassa askel kerrallaan koko maahan
Kunnan osuus kuluista vaihtelee kolmanneksesta kahdeksaan prosenttiin riippuen kunnan taloudellisesta kantokyvystä, väestöstä ja taajama-asteesta.
Tavoitteena on taata laadukkaiden laajakaistayhteyksien saatavuus kaikille kotitalouksille. Kuvassa Finnetin kaapelityömaa Siuntiossa. Kuva: Jarkko SirkiäPääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen laajakaistaohjelmista ensimmäinen käynnistyy. Valtioneuvosto antoi asetuksen yhteyden vähimmäisnopeudesta ja kuntien maksuosuudesta.
Torstaina päätetty asetus koskee viiden miljoonan euron määrärahaa, joka on varattu hallituksen ensimmäiselle laajakaistatukiohjelmalle valtion vuoden 2021 budjetissa.
Laajakaistayhteyksien rakentajat voivat saada tukea, kun yhteyden vähimmäisnopeus on 100 megabittiä sekunnissa saapuvassa ja 40 megabittiä sekunnissa lähtevässä liikenteessä.
Budjetoidun viiden miljoonan euron lisäksi hallitus valmistelee MT:n tietojen mukaan myös EU:n elpymisvälineestä käytettäväksi 50 miljoonaa euroa ja maaseuturahastosta 16 miljoonaa euroa nopeisiin laajakaistayhteyksiin.
Tehtävillä päätöksillä mahdollistettaisiin huippunopeiden yhteyksien rakentamisen alueilla, joille niitä ei markkinaehtoisesti tulisi. Tämä puolestaan tukee monipaikkaista Suomea, jossa ihmiset voivat valita mistä käsin tekevät työtä ja viettävät vapaa-aikaansa.
Tuettavia laajakaistaverkkoja voidaan toteuttaa kiinteiden yhteyksien lisäksi myös 5G-teknologiaan perustuvilla kiinteillä langattomilla yhteyksillä. Tukea voidaan myöntää myös vapaa-ajan asuntojen nopeisiin yhteyksiin.
"Tämä pieni ja joustava ohjelma mahdollistaa myös kustannustehokkaat nopeat langattomat yhteydet. Haluamme edistää etätyötä myös kakkosasunnoilla ja keskusten ulkopuolella. Kannustan telealaa tarttumaan nyt tilaisuuteen", sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.).
Tuen saamisen edellytyksenä on, että kunta maksaa osan hankkeen kuluista. Valtion ja kunnan lakisääteisen tuen määrä on yhteensä 66 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Kunnan osuus kuluista on 33, 22 tai 8 prosenttia riippuen kunnan taloudellisesta kantokyvystä, väestön määrästä ja taajama-asteesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
