Mietitkö, milloin kuuluu liputtaa? Uusi sovellus auttaa
Sovellus kertoo, minkä puolesta milloinkin liputetaan ja mihin aikaan lippu tulee nostaa ja laskea.Sisäministeriö on julkaissut Liputan -sovelluksen, jonka ideana on madaltaa kynnystä nostaa lippu salkoon.
Sovellus kertoo, minkä puolesta milloinkin liputetaan ja mihin aikaan lippu tulee nostaa ja laskea. Se on osa ministeriön Suomi 100 -juhlavuotta ja Liputan -kampanjaa.
"Päätimme tehdä Liputan -sovelluksen, jotta liputtaminen olisi mahdollisimman helppoa ja huoletonta. Liputuspäivästä voi asettaa itselleen muistutuksen, jolloin sovellus muistuttaa lähenevästä liputuspäivästä. Sovellus myös osaa kertoa käyttäjän sijainnin perusteella, milloin lippu tulee nostaa ja laskea", sisäministeriön erityisasiantuntija Hanne Huvila kertoo tiedotteessa.
Liputan -sovelluksen voi ladata Applen AppStoresta ja Google Play -kaupasta.
Sisäministeriön kesäkuussa alkaneen Liputan -kampanjan sanoma on, että liputtaminen on hieno ja arvokas asia, jonka ei tulisi aiheuttaa ylimääräistä jännitystä ja päänvaivaa. Sisäministeriö haluaakin korostaa, että liputtaa saa myös muulloin kuin virallisina ja kalenteriin merkittyinä liputuspäivinä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

