KASVIMAAN KERTOMUKSIA Sokerimaissi on satokauden herkku
Maailman yleisimpiin viljelykasveihin lukeutuva maissi on lämpimien alueiden kasvi. Sen alkukoti on Meksikossa, jossa intiaanit viljelivät sitä jo 7 000 vuotta sitten.
Tärkeän ravintokasvin vahingoittamisesta seurasi ankarat rangaistukset. Maisseja tahallaan vahingoittanut saatettiin tuomita jopa kuolemaan. Rangaistuksen sai myös silloin, jos korjasi tähkän ennen kuin jyvät olivat täysin kehittyneet.
Maissin viidestä päätyypistä sokerimaissi on nopeakasvuisin. Se ennättää tehdä lämpiminä kesinä kypsän tähkän ainakin vielä Joensuun korkeudella. Sadekesinäkin se on komea koristus kasvimaalla.
Sokerimaissi korjataan juuri ennen kypsentämistä. Sanonnan mukaan keitinveden tulisi jo kiehua, kun tähkiä mennään korjaamaan.
Tänä vuonna vietimme maissijuhlaa syyskuun lopun sunnuntaina. Edellisistä juhlista oli kulunut kaksi vuotta, sillä sadekesä 2012 ei ollut maissille suotuisa.
Vesi kiehumaan ja sinne kolmetoista pulskaa tähkää takapihan kohopenkistä. Varttitunnin keittämisen jälkeen sivelimme tähkät voilla ja söimme suurella nautinnolla. Kolmevuotias nauliutui makean tähkän saatuaan seisaalleen ja pisteli niillä sijoilla poskeensa puolitoista tähkää.
Illalla poika muisti vielä maissit ja sai kohtauksen: ”Mä haluun maissia, niin!”
Ei ole sokerimaissin voittanutta.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
