Kierrätetyistä kankaistakasvoi kiitelty bisnes
Markku Vuorikari Inka Honkanen ja Johanna Baumann esittelevät ensi kesän mallistoa. Punaiseksi värjätyssä hameessa on yksityiskohtana A-kirjain kankaan entisestä elämästä. Mallistossa on hyödynnetty myös sairaalatekstiilejä. Kuva: Viestilehtien arkistoKierrätyskankaista valmistettujen vaatteiden kysyntä kasvaa kohisten. Suomalaisen alalla toimivan Globe Hopen tuotanto on kasvanut vuodessa yli kolmanneksen. Viime vuonna vaatteita ja asusteita myytiin noin 150 000 kappaletta.
”Maailma on muuttunut avoimemmaksi tämäntyyppisille tuotteille”, yrityksen toimitusjohtaja Seija Lukkala iloitsee.
Kymmenen vuotta sitten, kun Globe Hope aloitteli toimintaansa, harva kuluttaja oli valmis ostamaan kierrätettyä. Nykyään moni pitää sitä trendikkäänä ja tarpeellisena.
Tuotannon kasvaessa kierrätyskankaita on etsittävä yhä kauempaa. Globe Hope tilaa vanhoja armeijakankaita, huopia ja makuupusseja muun muassa Ruotsista, Italiasta, Sveitsistä, Saksasta, Unkarista ja Portugalista. Suomesta yritys hankkii lähinnä tekstiiliteollisuuden ylijäämäkankaita.
”Kenties armeijakankaita saadaan pian Suomestakin”, Lukkala hymähtää viitaten viimeaikaisiin varuskuntien lakkautuksiin.
Lukkalan mukaan kierrätyskankaiden hinnat ovat nousseet kymmenessä vuodessa huimasti, kun ekologisuudesta on tullut muodikasta.
Materiaalien hankinnassa käytetään paljon luovuutta. Vanhoista laskuvarjoista on syntynyt linnanjuhlissakin nähty mekko ja keväällä myyntiin tulee pyörälaukkuja, jotka on valmistettu Helsingin stadionin tornia suojanneesta valtavasta pressusta.
Uutta ovat myös vankien sinisistä collegepaidoista räätälöidyt tunikat. Ensi syksyn mallistossa vilkkuu myös värikkäitä kravatteja siellä täällä, muun muassa vöissä ja laukuissa.
”Kesän malliston teema on nuori maalaistyttö, joka saapuu kaupunkiin ja joutuu sopeutumaan uusiin kuvioihin”, kertoo tiedottaja Inka Honkanen.
Maitotonkat koristavat t-paitoja ja pitsikuviot mekkoja. Kankaita on värjätty persikan, melonin ja mintun sävyihin. Ei uskoisi, että pohjana on Itä-Saksan armeijan pesupusseja ja portugalin armeijan paitoja.
Vaatesuunnittelija Anssi Tuupainen on suunnitellut merkille ensimmäisen miesten malliston, josta osa tulee kauppoihin heinäkuun lopussa. Se pitää sisällään klassikoita, kuten makuupussista tehdyn maihinnousutakin ja armeijan sadeviitasta tehdyn biker-takin.
Kierrätysmateriaalien käyttö on Tuupaisen mielestä innostavaa, sillä siinä tarvitaan erityisen paljon luovuutta. Materiaalien vaihtelu ja käytettävissä olevat yksityiskohdat tarjoavat haastetta.
Tuupainen puhuu ”slow fashionista” eli hitaasta muodista, jossa tuotteita valmistetaan rauhallisella tahdilla pieniä määriä.
Vaatteet kestävät kulutusta, eikä malleissa juosta pintatrendien perässä.
Tuupaisen mukaan puuvillan hinnan on arvioitu jopa nelinkertaistuvan. Samalla kuitenkin hävitetään suuria määriä käyttökelpoista puuvillaa vanhojen kankaiden muodossa, mikä on sääli.
Globe Hopen toimitila Nummelassa on laajentunut jo neljästi.
Päämajassa suunnitellaan ja ommellaan mallit sekä säilytetään kankaita. Varsinainen ompelutyö ostetaan alihankintana.
Nummelan tehtaanmyymälän lisäksi myymälöitä on Helsingissä kaksi, Halikon Design Hillillä yksi ja lentokentällä tilapäisesti yksi.
Tuotteita saa myös muualta Suomesta, sillä Globe Hopella on yli sata jälleenmyyjää. Vientiä yrityksellä on yhdeksään maahan, muun muassa Japaniin ja Yhdysvaltoihin.
Globe Hope on saanut useita tunnustuksia.
Viimeisimmät niistä Design from Finland -merkki ja World Design Capital -tunnuksen käyttöoikeus tiettyihin tuotteisiin.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
