KUOLLUT Agrologi Veijo Piippo
Agrologi Veijo Piippo syntyi 18.8.1929 Kiuruvedellä ja kuoli 23.9.2014 Mikkelissä.
Tulimme Veijo Piipon kanssa tutuiksi 1950-luvun lopulla, kun hän tuli maatalousneuvojaksi Mikkeliin. Yhteistyö jatkui Veijon siirryttyä sokerijuurikkaan viljelykonsulentiksi.
Veijon tapa paneutua tilojemme viljelysuunnitelmiin ja kehittämiseen oli asiantunteva ja innostava. Käyttöön tuli uusia viljelytapoja ja -menetelmiä. Taloudellinen ajattelu maatilan kehittämisessä oli eräs Veijolta saatu ohjenuora.
Oman maatilayrityksen perustaminen ja sokerijuurikkaan viljely antoi esimerkin ympäristön viljelijöille paremman viljelytuloksen saamiseksi.
Maataloustuottajajärjestön työ oli tärkeää Veijolle. Hän toimi vuosien saatossa yhdistyksen sihteerinä ja puheenjohtajana sekä myöhemmin MTK:n Etelä-Savon liiton ja valtakunnallisen keskusliiton johtokuntien jäsenenä. Tuottajajärjestön merkittävillä paikoilla Veijo puolusti eteläsavolaisen viljelijän toimeentulon ehtoja.
Veijo vaikutti monella tavalla oman tuottajayhdistyksen kehittämiseen. Hän valoi maaseudun ihmisiin uskoa omiin kykyihinsä ja voimiinsa. Erityisesti nuoria hän kannusti ottamaan vastaan uusia haasteita niin viljelyssä kuin yhteiskunnallisissa tehtävissä.
Kunnallisissa luottamustoimissa hän toimi muun muassa kunnan- ja kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenenä.
Veijo perehtyi asioihin perusteellisesti ja osasi tuoda ne esille selkeästi ja juurta jaksain. Häntä kuunneltiin tarkoin kotiseudulla ja valtakunnallisesti. Syntyi sanonta: ”Pittäähän sinne männä, siellä puhhuu Piipon Veijo”.
Neuvojan työssä hän oppi tuntemaan maakuntamme kylät, talot ja isännät ja emännät hyvin tarkkaan. Monesti ihmettelimme Veijon mahtavaa muistia, johon taltioituivat niin tiet, talot kuin suvutkin.
Metsästä tuli Veijolle erityisesti eläkeaikana pysyvä intohimon kohde. Perheen omistukseen hankittiin mittava metsäala, jonka hoitoon Veijo paneutui perusteellisesti. Joka hehtaari on ainakin kertaalleen käyty raivaussahan kanssa läpi. Se oli Veijon kuntoilua, niin henkistä kuin fyysistä. Koko perhekunta lastenlapsia myöten osallistuu metsänraivaustöihin.
Veijo oli voimakas persoona, mutta avoin ja rehellinen ystävä. Hänen avullaan ei ollut hintalappua.
ERKKI LYYTIKÄINEN
RAIMO HIMANEN
Kirjoittajat ovat Veijo Piipon
pitkäaikaisia ystäviä ja ammattitovereita Mikkelistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
