Politiikan kieli pursuaa ympäripyöreitä ja kierrätettyjä ilmaisuja – vastuu jää pitkälti kuulijalle
Yksi puhuu kehittämisestä, toinen sopeuttamisesta. Onko politiikan puhe onttoa sanahelinää vai voimakas ase?
Tutkijan mukaan hyvät poliittiset kielenkäyttäjät harkitsevat hyvinkin tarkkaan, miten he sanoja valitsevat. Kuva: Jukka PasonenDemokratiaindikaattorit 2015 -raportin mukaan noin kaksi kolmasosaa suomalaisista pitää politiikkaa liian vaikeana ja monimutkaisena. Koska kieli on yksi politiikan työvälineistä, sitä tarkastelemalla voi päästä jäljille siitä, miksi politiikassa oikein puhutaan niin kuin puhutaan.
Kunnallisvaalien alla iskulauseita sinkoilee. Kadun kulmissa ojennellaan mainoksia, kovia karamelleja ja kallistellaan kuuntelevia korvia. Kukaan ei liene yhtä innoissaan jaettavista vaalimainoksista kuin kielentutkija Vesa Heikkinen. Hänelle annetut lappuset eivät päädy seuraavaan roskapönttöön vaan kielitieteellisen ruumiinavauksen kohteeksi.
Kun sukelletaan tekstiin, sanoihin ja merkityksiin, ollaan kielentutkijan pelikentällä.
Puolueiden kuntavaaliohjelmat ovat muuttuneet vuosien saatossa paperinmakuisista asiakirjoista mainosmaisemmiksi esitteiksi, jotka on höystetty värikkäillä kuvilla ja ytimekkäillä iskulauseilla.
Ohjelmat pursuavat maailmaahalailevia ilmaisuja: kohti parempaa huomista, kaikki yhdessä, rakennamme tulevaisuutta, pidetään kaikki mukana.
”Monesti jos otetaan puoluetunnukset pois, ei voi tietää, mikä puolue on kyseessä. Hyvin abstraktia, hyvää ja kaunista”, Heikkinen sanoo.
Varsinkaan hallituspuolueet eivät halua kaivella vaalien alla menneitä, vaan he tähyävät tiukasti tulevaisuuteen retoriikassaan. Kuntavaaliohjelmista pistää silmään myös toinen huomio: Enää vaaliohjelmissa ei juurikaan anneta konkreettisia vaalilupauksia. Tuoreena lienee vielä monien mielessä koulutuslupauksen karvas kalkki. Lupaukset ovatkin korvautuneet tavoitteilla, jotka taas jättävät poliitikoille takapoistumistien avoimeksi.
Tavoitteet on muotoiltu litanioiksi hyviä asioita, joista tuskin monikaan on eri mieltä. SDP esittää Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi kaikille nuorille kesätyötä, ja Kokoomus haluaa jokaiselle lapselle ja nuorelle turvallisen koulutien ja katkeamattoman opintopolun.
”Vähemmälle jätetään yleensä rahoituspuoli, koska se saattaa olla ikävä”, Heikkinen huomioi.
Kielellisen vaikuttamisen keinovalikoima on poliitikolla laaja. Valituilla sanoilla on merkitystä. Samaa ilmiötä, vaikkapa rahan poisottoa, voi kuvata lukemattomin eri tavoin.
”Yksi sanoo sitä kehittämiseksi, toinen sopeuttamiseksi, kolmas leikkaamiseksi ja neljäs huonontamiseksi”, Heikkinen kertoo.
”Hyvät poliittiset kielenkäyttäjät harkitsevat hyvinkin tarkkaan, miten he sanoja valitsevat.”
Joskus kannattaa huomio kiinnittää myös asioihin, joita ei ole valittu eli joista vaietaan. Politiikassa käytetään myös paljon metaforia, joiden avulla vaikkapa talouteen liittyvät monimutkaiset asiat voidaan yksinkertaistaa. Ilmaus ”Suomi on kuilun partaalla” on tehokkaampi kuin pitkät ja monipolviset numeroselostukset.
Tällä hetkellä muodissa ovat Arkadianmäellä kaiken maailman loikat. ”Digiloikka, kasvuloikka, vientiloikka, kilpailukykyloikka, tuottavuusloikka,” Heikkinen luettelee. Niiden avulla luodaan mielikuva, että hyppäämällä kaikki samaan suuntaan yhtä aikaa ikään kuin pompsahdetaan parempaan nopeasti.
Pääministeri Juha Sipilän suosimat prosessikaaviot ja aikataulut ovat myös tietynlaista metaforaa koko politiikasta. Niissä politiikka nähdään teknisenä hallittuna prosessina, työtehtävinä jotka on suoritettava annetussa aikarajassa.
”Oikeasti politiikka ei mene tuollaisena lineaarisena janana. Siinä on hirveästi epävarmuustekijöitä ja ristikkäisiä näkemyksiä”, Heikkinen pohtii. Tuo on aiheuttanut törmäyksiä hallitusneuvotteluista alkaen.
Keskustan vaaliohjelmaa selaillessa Heikkisen silmä kiinnittyy ilmaukseen Sisulla ja sydämellä.
”Tämähän on Vennamon iskulause. Se oli vuoden 1979 eduskuntavaalien slogan SMP:llä.”
Poliittisia tekstejä kierrätetään harkitusti. ”Keskustahan kalastelee perinteisten perussuomalais-SMP:läisten ääniä tällä ihan selvästi”, Heikkinen analysoi.
Vanhat iskulauseet vuosikymmenten takaa kaikuvat uusissa vaaliohjelmissa. Politiikka on kuitenkin muuttunut paljon noista päivistä. Tuolloin siinä oli tiettyä arvokkuutta.
”Politiikassa olevat olivat isoja herroja. Heistä puhuttiin varovaisesti.”
Nyt asiat ovat toisin. Enää ei poliitikkoja kainostella eikä kumarrella.
”Tavallaanhan on hyvä, että poliitikot ovat tulleet ylhäältä kansan tasolle, mutta siinä on myös lievepuolia. Välillä tuntuu, etteivät ihmiset myöskään kunnioita enää toisiaan”, Heikkinen pohtii.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
