Vanha lentokone saa katsojan hyvälle tuulelle

DC3-koneen kotikenttä on kesäisin Helsingin Malmilla, mutta se on tuttu näky myös maakuntien ilmailunäytöksissä. Jarmo Palokallio Kuva: Viestilehtien arkisto

Lentoaseman terassille on kokoontunut muutaman kymmenen nuoren miehen ryhmä, joka odottaa tilauslentoaan malttamattomina. Hohtavaksi kiillotettu kone seisoo kentällä mekaanikkojen ja ilmailun harrastajien ympäröimänä.

Samaan aikaan kun koneen kapteeni käy läpi viimeisiä tarkastuksia, koneen sisällä viimeistellään musiikkivideon kuvauksia.

Kun kaikki on valmista, mekaanikot pyörittävät tähtimoottorien propelleita niin, että moottori saa öljyä. Sen jälkeen lentokapteeni käynnistää moottorit ja kentän tai ainakin katsojan suojaamattomien korvien melurajat saavat kyytiä.

Kiinnostuksen kohteena on Suomen viimeinen DC3-lentokone, jota pidetään kunnossa ja lennetään innokkaiden harrastajien toimesta. Se viettää talvet Vaasassa, missä on hyvin hallitilaa.

Kesällä DC3:n tukikohta löytyy Malmin lentoasemalta Helsingistä, mutta se on tuttu näky myös maakunnissa järjestettävissä ilmailutapahtumissa.

DC3 on kaksimoottorinen matkustaja- ja kuljetuslentokone, joita valmistettiin 1930-luvun puolivälistä alkaen parikymmentätuhatta kappaletta. Niistä on lentokunnossa yhä pari sataa.

Kone oli oman aikansa työjuhta, hidas, mutta nöyrä ja työteliäs. Se nousi suosioon toisen maailmansodan jälkeen edullisuutensa ja yksinkertaisuutensa ansiosta.

”DC3:a voisi kutsua ilmojen maatalouskoneeksi. Sen vahvuutena on lasku- ja nousukyky huonoiltakin kentiltä”, summaa DC-yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Heilala.

Koneen sisällä on mahdollista päästä todelliselle aikamatkalle. Periaatteessa koneesta silti löytyy paljon samaa, mitä nykyaikaisistakin lentokoneista.

”Totta kai tämä on nykyisiä koneita raskaampi lennettävä. Ohjaus ja hallintalaitteet toimivat vaijereilla. Niitä menee lattian alla 38 kappaletta”, Heilala selittää.

Lentämisen raskautta lisää, että Suomessa koneista poistettiin matkalentoa helpottanut autopilotti. Sen katsottiin heikentävän lentoperämiesten ohjaustaitoja.

Vessan käyttöä on rajoitettu ihan käytännön syistä. Suositus on, että siellä ei käytäisi turhaan alle neljä tuntia kestävillä lennoilla.

Suomen viimeinen lentokuntoinen DC3 valmistui Kaliforniassa jouluaattona 1942. Paria päivää myöhemmin se otettiin asevoimien palveluksen.

Sodan jälkeen kone jäi Saksaan, mistä Suomen valtio osti sen vuonna 1948.

Joulukuussa 1960 päivätyönsä tehnyt kone päätettiin purkaa varaosiksi. Siinä vaiheessa koneen mittariin oli kertynyt 22 137 lentotuntia. Siitä ei tullut koneelle lopullista niittiä, sillä Finnairiksi nimensä muuttanut Aero tarvitsi rahtikoneita. Varastoon purettu DC3 kasattiin rahtikoneeksi.

Vuonna 1970 Finnair myi DC3-kalustonsa Ilmavoimille, joka sai niistä ensimmäiset modernit kuljetuskoneensa. Tavanomaisten rahti- ja laskuvarjohyppylentojen lisäksi koneella huhutaan olleen salaisiakin tehtäviä.

Suomen puolustusta DC3:t vahvistivat vuoteen 1985 asti.Sen jälkeen osa niistä siirtyi museoon ja osa ulkomaille.

Kaksi koneista päätyi DC-koneita ylläpitävälle Airveteran Oy:lle. Malmilta lentävä kone on toinen niistä. Toinen on toistaiseksi vain rullauskunnossa.

Konetta lentää sitä varten perustettu DC-yhdistys. Yhdistys järjestää koneella jäsenlentoja, joista se perii kustannusten mukaisen hinnan.

”Kallista touhuahan tämä on. Ensimmäisen tunnin aikana polttoainetta palaa 400 litraa, sitten 300 litraa”, Heilala kertoo.

Öljyä tähtimoottorit syövät 15 litraa tunnissa.

”Siksi kone nousee ilmaan vain kaikki istumapaikat varattuna.”

Tätä nykyä koneilla lennetään noin 50 tuntia vuodessa. Jäsenlentoja järjestävällä DC-yhdistyksellä on yli 3 000 jäsentä, ja vapaaehtoiset auttavat koneen ylläpitämisessä.

Vapaaehtoisten työ ei ole mennyt hukkaan. Niin paljon hyvää mieltä vanha tähtimoottorikone saa aikaan kaikkialla, missä se liikkuu.

JARMO PALOKALLIO

Avaa artikkelin PDF