passipaikalla Vanhat rajat pysyvät

Valtakunnan ylituomari, toimittaja Risto Uimonen julisti presidentinvaalin ratkaisun paikan: Pekka Haavisto (vihr.) hävisi homosuhteensa vuoksi.

Voi olla, mutta ainakin yksi Suomen politiikan perusjako säilyi kirkkaana. Aina vastakkain joutuessaan suomettarelaiset saavat kaksi kolmasosaa ja nuorsuomalaiset yhden kolmasosan äänistä. Näin on ollut valtakunnassa toista sataa vuotta vaaleista ja vaalitavasta riippumatta.

Toinenkin vanha raja loisti taas ensimmäisellä kierroksella. Vaalipiirikohtaisesti tarkastellen Paavo Väyrynen oli vahva kevään 1918 rintaman rajan valkoisella puolella. Haavisto oli häntä vahvempi vanhassa punaisessa Suomessa.

Ihmiset voivat keksiä valinnoilleen mitä ihmeellisimpiä, hienojakin selityksiä. Vaalikopissa toimitaan omantunnon mukaan. Todelliset rajat pysyvät sukupolvesta toiseen.

Jyrki Kataisen (kok.) hallitus toimii monin tavoin raukkamaisesti. Suurten leikkausten alku niputettiin vaalien yli, vaikka kaikki oli valmista jo viime vuonna. Poliittiset päätökset markkinoitiin virkamiesten puolueettomina selvityksinä. Ministerit kohauttelevat hartioitaan. Eduskunnan on lyötävä kumileimansa mukisematta.

Talouselämä on samassa juonessa. Uskooko joku, että Nokia siirsi irtisanomisensa sattumalta Salon suuren pojan triumfin yli?

Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) esitteli kuntauudistuksena heti keskiviikkona 500:lle kuntien talouspäättäjälle. Tämäkin ministeri vetäytyi virkamiesten selän taakse. Hän piilotteli pakkoliitoskorttia, joka selvitykseen kirkkaasti kuuluu, ja puolusteli järjetöntä kiirettä.

Kiuruveden miehet Eero Lämsä ja Jouko Tenhunen ottivat keskustelussa ministerin luokalle. Virkkunen tylytti, että haja-asutusalueiden ihmisten palvelujen turvaksi ei tule lakeja. Kunnat itse päättävät ja uudistuksen tavoitteena on tehokkuus.

Turvataanko liitettävien pikkukuntien edustus suurkunnan päätöksenteossa? Virkkusen mukaan valtuutetut edustavat puolueitaan eikä alueita.

Tiistaina käynnistyi iloinen juhlavuosi. Huomasin, että tulee 40 vuotta siitä, kun sain alkaa toimittajana seurata Paavo Väyrysen pyrkimystä keskustapuolueen puheenjohtajaksi.

Jyväskylän Hippoksen kuplahallissa 1972 Johannes Virolainen voitti jälleen ylivoimaisesti. Väyrynen nousi yllättäen kakkoseksi, kun Ahti Karjalaisen kabineteissa tukema Jaakko Pajula luopui ennen äänestystä.

Väyrynen menestyi presidentinvaalissa omana itsenään selvästi paremmin kuin Mari Kiviniemen johtama keskusta vuosi sitten eduskuntavaaleissa. Väistämättä Väyrysen velvollisuus on haastaa istuva puheenjohtaja.

Kiviniemi ei ole mikään cityliberaali, vaikka heitä hyysääkin. Sen sijaan hän on edelleen henkisesti porvarihallituksen vastuuministeri, joka ei saa millään oppositiovaihdetta päälle Jyrki Kataisen hallitusta vastaan.

Väyrynen iski heti tuohon Kiviniemen kolmen vartin kokoomuslaisuuteen. Hänelle oppositioasenne Kataisen hallituksen on luonteva jatko kampanjalleen Sauli Niinistöä (kok.) ja Paavo Lipposta (sd.) vastaan. Kiviniemen tehtävänä on nyt houkutella keskustan jäsenvaaliin mahdollisimman monta eurokriittistä ehdokasta Väyrysen rintamaa hajottamaan.

Vaalikauden alussa eduskunta uhkuu sopuisuutta. Puhemiehistö valitaan ilmoitusasiana. Vaalikauden edetessä sopuisuus lahoaa.

Viime vuonna Eero Heinäluoma (sd.) sai puhemiesvaalissa 168 ääntä, nyt enää 156. Tyhjiä ääniä oli peräti 17. Miettiköön sitä.

Korostettua yksimielisyyttä osoitetaan usein varapuhemiestä valittaessa. Pekka Ravi (kok.) sai 174 ääntä, viimeksi 173.

Eniten on romahtanut toisen varapuhemiehen Anssi Joutsenlahden (ps.) kannatus. Hän sai enää 148 ääntä, viime vuonna 185.

Heinäluomaa ehkä lohduttaa muistella, että puhemies Sauli Niinistö sai viime vaalikaudella tässä vaiheessa 155 ääntä.

PEKKA ALAROTU

Avaa artikkelin PDF