Mepit: Nuorisotakuu silmälumetta
Nuorisotakuu on suomalaisten europarlamentaarikkojen mielestä hyvä idea, mutta liian pieni ja byrokraattinen, jotta sillä voitaisiin saada mitään aikaiseksi.
”EU tuhoaa talouskasvun ylisääntelyllä, yksipuolisella ilmastopolitiikalla ja toimimattomilla sisämarkkinoilla ja koettaa paikata virhettä näpertelemällä jollakin tällaisella lippulaivahankkeella”, Sampo Terho (ps.) suomi perjantaina toimittajatapaamisessa Helsingissä.
Myös Anneli Jäätteenmäki (kesk.) moitti tehottomuutta. Suomi ei täytä EU-nuorisotakuun kriteerejä ja kotimaassa toimintaa pyörittävät TE-keskuksissa muutaman kuukauden pesteillä harjoittelijat, joilla ei ole todellista vastuuta.
Tarja Cronbergin (vihr.) mielestä EU:n talouskasvun pilasi Olli Rehn. Siksi ikääntyvässä EU:ssa on nyt 14,5 miljoonaa alle 29-vuotiasta työtöntä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä ja muuttavat Brasiliaan ja työhön.
Syytöksestä kuulsi itäsuomalainen eurovaalikisa, sillä Nils Torvalds (r.) antoi moitteita ”typerästä irtopisteiden keruusta”. Kyllä taloussopimukset on tehty valtioiden välillä ja Rehnillä on ollut valtuudet allekirjoittaa ne, hän huomautti.
Cronberg hoitaisi Suomessa säästötalkoita alentamalla pientuloisten verotusta, tasaamalla tuloeroja ja lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä. Liisa Jaakonsaari (sd.) tokaisi Itävallan tähtäävän täystyöllisyyteen ja rakentavan ”vaikka pyramideja” ihmisten työllistämiseksi.
Cronberg peräsi nuorille opiskelu-, työ- ja harjoittelupaikkoja. Yritykset tarvitsevat palkkaamiseen lainaa.
Jaakonsaari piti EU:n sopimaa pankkiunionia tässä hyvänä hankkeena, mutta Terhon ja Jäätteenmäen mielestä sitä ajetaan liian kiireellä.
Jäätteenmäki epäili kerättävän pääoman riittävyyttä, vastuunjaon ongelmia euro-, ei-euro- ja EU:n ulkopuolella toimivien pankkien kesken ja stressitestitkin ovat tekemättä.
”Lopullisina maksajina ovat kuitenkin Hakaniemen ja Töölön pankkien asiakkaat.”
Sirpa Pietikäinen (kok.) kiirehtii päätöstä tämän europarlamentin aikana. Pankkiunioni voisi aloittaa hänestä jäsenten välisenä ja siirtyä myöhemmin yhteisön tasolle.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
