Ruokafestivaali aloittaa Kuopiossa
Kuopion Kauppakadulla maistellaan tänä viikonloppuna kansainväliseen tyyliin ravintoloiden pieniä ruoka-annoksia. Ruokakulttuurifestivaali järjestetään ensimmäistä kertaa.
Tarjolla on esimerkiksi sieniohrattoa, karitsarilletteä, ylikypsää nautaa ja savumuikkukeittoa. Tapahtumaa toteuttamassa on tusinan verran paikallisia ravintoloita.
”Vihdoinkin, tätä on odotettu jo monta vuotta. Nämä olivat ensimmäiset kommentit paikallisilta keittiömestareilta”, hankepäällikkö Helena Lehtoaro kertoo.
Tapahtuma on osa hanketta, jonka avulla etsitään uusia tapoja kansainvälistyä elintarvike- ja matkailualan yritysten yhteistyönä. Pohjois-Savosta halutaan leipoa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ruokamaakunta.
Satoa-ruokakulttuurifestivaalin tuotannosta vastaavat Pohjois-Savon Pro Agria ja Anya Productions.
Perjantaista lauantaihin kestävään tapahtumaan on vapaa pääsy. Samaan aikaan Kuopion torilla järjestetään perinteiset Elonkorjuujuhlat. TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
