50-VUOTIAS Järjestöjohtaja korostaayhdistysten merkitystä
”Kolme vuotta vanhempi veli ehti ensin traktorin pukille. Minä jäin äidin kanssa letunpaistoon.”
Veli jäi isännäksi Riistavedelle. Matti lähti maailmalle ja elintarviketieteiden maisterina töihin Valiolle, Kiuruveden osuusmeijerin toimitusjohtajaksi ja MTK:hon ensin maitoasiamieheksi ja sitten järjestöjohtajaksi.
”Koordinoin, että järjestössä kukin tekee mitä pitää”, Matti Voutilainen määrittelee.
Järjestöjohtaja korostaa tuottajayhdistysten merkitystä. ”Ne ovat lähimpänä jäseniä.”
”Yhdistysten tärkein toiminta-alue on oma kunta. Sen kanssa pitää saada rakentava suhde, jotta vihreät elinkeinot otetaan kuntapolitiikassa huomioon.”
Samoin liittoja Voutilainen kannustaa alueelliseen toimintaan. Esimerkkinä hän mainitsee eteläpohjalaisten toiminnan, jolla palautettiin kotimainen maito maakunnan kouluihin ja sairaaloihin.
Järjestöjohtaja myös neuvottelee jäsenedut ja järjestelee niin tavalliset kuin joukkokokouksetkin.
”Joukkokokous järjestetään, kun jäsenet ja tuottajaliitot ovat siihen valmiit. Pitää olla syy ja kohde. Pelkkä seisoskelu ei auta, eikä pienellä porukalla hyödytä lähteä.”
”Meillä on nyt monta murhetta: tuottajahinnat, sää, maatalouspolitiikan tulevat ratkaisut. Mutta ei ole yhtä isoa asiaa, jossa juuri nyt oltaisiin selkä seinää vasten. Sellainen voi tulla vuoden päästä, kun Suomi taas neuvottelee 141-tuen jatkosta.”
14. marraskuuta MTK tempaisee kuitenkin Helsingin keskustassa. Kuluttajille kerrotaan, kuinka pienen osuuden ruuan hinnasta tuottaja saa.
Voutilainen korostaa, ettei tempaus ole kuluttajia vastaan; he ovat ystäviä. Sen sijaan viljelijän epäoikeudenmukainen kohtelu ruokaketjussa saa äänensävyn kiristymään.
Voutilainen luettelee lukuisia esimerkkejä: 1–1,5 euron ruokaperunasta viljelijä saa 15 senttiä, ja muita samantapaisia lukuja. ”Siinä ei ole mitään järkeä.”
Järjestöjohtajan tehtävästä Voutilainen rentoutuu pyöräilemällä, sekä moottorilla että ilman, ja hoitamalla metsätilaa. Kesällä yksi viikko kuluu tilan rakennuksia kunnostaessa. ”Ja myöhään joka ilta suljen puhelimen.”
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
