kommentti Hornamainen otus
Kuusen kirjanpainajat ovat hornamaisia otuksia vallan saadessaan. Keski-Euroopan vuoristoissa metsäväki valvoo hyönteistä kuin pahinta rikollista.
Jo yksi väärän värinen eli kellanvihreä laikku vuoren rinteen tummanvihreässä kuusiseinässä laittaa metsurin liikkeelle saastuneen puun poistoon.
Puun tärkein tehtävä on vuoristossa pitää lumi ja kivet rinteissä. Lumi- tai myrskytuhoista sakeiksi lehahtavat kuoriaisparvet voivat aiheuttaa suurtuhot.
Puuston kuolemaa seuraa lumi- ja maanvyöryjä. Tulvan vaara kasvaa.
Suomessa on jo kahtena kesänä syntynyt etelään kaksi sukupolvea kirjanpainajia ja se näkyy nyt.
Suren Tapanin myrskyssä Länsi-Suomeen syntyneitä tuhansia kuusiluokoja, jotka ovat hujan hajan maastossa ja hankalan pieniä korjata, mutta hankalan isoja lisäämään kuusen kirjanpainajia.
Männyn ytimennävertäjät ovat jääneet kirjanpainajan jalkoihin julkisuudessa, mutta aiheuttavat metsiin isot kasvutappiot ja pilaavat männyn siemenpuustot mahoiksi pudottamalla kukkasilmuja ja kukkia kantavia oksasia alas latvasta.
Metsänomistajien kannattaa kierrellä nyt metsiä ja tutkia tilanne.
Oivallista tietoa metsätuhoista löytyy Metsäntutkimuslaitoksen maksuttomilta sivuilta osoitteesta www.metla.fi kohdasta metinfo, metsätuho-opas.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
