OP ohjaa nuorempia verkkoon – senioreille omat konttoriajat
OP Ryhmän pankit tavoittelevat asiakkaitaan muuttaakseen sovittuja tapaamisia verkkoneuvotteluiksi.
”Olemme olleet aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiimme", kertoo henkilö- ja pk-yritysasiakkaista vastaava johtaja Harri Nummela. Kuva: Nina KaverinenOP Ryhmä ohjaa itsepalvelukanavia eli OP-mobiilia, op.fi-verkkopalvelua ja maksukortteja käyttäviä asiakkaitaan suosimaan ja käyttämään näitä kanavia konttorissa asioimisen sijaan.
Osuuspankkien konttoreissa asiakkaat kohtaavat toisiaan. OP haluaa mahdollistaa tartuntariskin kannalta turvallisen asioinnin erityistukea tarvitseville, kuten yli 70-vuotiaille, kehitysvammaisille ja edunvalvottaville.
”Olemme olleet aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiimme, jotta sovittuja (pankki-)tapaamisia muutettaisiin verkkoneuvotteluiksi”, kertoo MT:lle OP Ryhmän pankkitoiminnan henkilö- ja pk-yritysasiakkaista vastaava johtaja Harri Nummela.
Maan 143 itsenäisellä osuuspankilla on yhteensä 350 konttoria. Koronaviruksen torjuntaohjeistuksessaan OP Ryhmä toimii Nummelan mukaan viranomaisohjeiden hengessä.
”Pankkien odotussaleihin otetaan sisään enintään 10 henkilöä kerrallaan. Ohjeilla asiakkaita on sijoiteltu siten, että he ovat riittävän etäällä toisistaan. Näin turvataan asiakkaiden turvallisuutta ja terveyttä”, Nummela perustelee.
Osuuspankit päättävät itsenäisesti erityistukea tarvitseville asiakkaille tarkoitetuista palveluajoista.
Palvellakseen erityistukea tarvitsevia turvallisesti osa osuuspankeista – muun muassa OP Helsinki, OP Länsi-Suomi, OP Etelä-Karjala ja OP Luumäki – tarjoaa vain näille asiakkaille tarkoitettuja asiointiaikoja.
Palveluaikoja voi tiedustella suoraan omasta osuuspankista.
OP Ryhmä tiedotti viime perjantaina, että osa osuuspankkien konttoreista on suljettu toistaiseksi koronaepidemian vuoksi, ja kassapalveluita on keskitetty avoinna oleviin konttoreihin.
Turvallisen asioinnin tukemiseksi OP avaa myös erillisen puhelinpalvelun erityistukea tarvitseville ja heidän läheisilleen tällä viikolla.
Poikkeusolot ovat tuoneet pankkeihin ruuhkaa maksusuunnitelmien muutoksiin ja sijoittamiseen liittyviin puhelinpalveluihin.
Pk-yritysasiakkaat voivat saada OP:lta koronakriisin aikana lyhennysvapaata lainoista aina kuuteen kuukauteen saakka veloituksetta. Hakemuksia on tullut joitakin tuhansia.
Henkilöasiakkaiden lainojen lyhennysvapaiden hakemuksia on viime päivinä OP:lle tullut moninkertainen määrä verrattuna normaaliin. Nummela arvioi lyhennysvapaahakemusten määräksi noin 2 500 päivässä.
Ylen aamu -ohjelmassa Nummela suhteutti lyhennysvapaan merkitystä 100 000 euron ja 20 vuoden asuntolainanottajalle kuukaudessa seuraavasti: lyhennysten siirto laskee lainan kuukausierää 370–400 euroa, kun erästä suurin osa on lyhennystä.
Asuntovelallisia Suomessa on yhteensä 1,4 miljoonaa.
Asiakkaat ovat siirtyneet ja siirtymässä yhä yleisemmin verkon ja mobiilipankin käyttöön konttoriasioinnista.
OP tutki 14 000 hengen otoksella asiakkaidensa tapoja asioida pankissa. Vuonna 2019 OP:n konttoreissa asiakaskäyntejä oli keskimäärin 400 000 kuukaudessa. Verkkopankkikirjautumisia oli kahdeksan miljoonaa kuussa.
Mobiilipankin käyttö lisääntyy nopeimmin: pelkästään tammikuussa OP Ryhmässä mobiilipankkiin kirjauduttiin puhelimella ja tableteilla 33 miljoonaa kertaa.
Määrä on kaksinkertaistunut puolessa vuodessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
