Metsäpeuroja siirretään Suomesta Venäjälle
Suomalaiset eläintarhat lahjoittavat 12 metsäpeuraa Venäjälle. Itänaapurissa kanta on romahtanut salametsästyksen takia, kertoo kuraattori Nina Trontti Korkeasaaren eläintarhasta.Siirtohanketta on suunniteltu jo yli vuoden ajan. Metsäpeurat viedään Helsingin Korkeasaaren eläintarhalta sekä Ranuan ja Ähtärin eläinpuistoista Moskovan eläintarhan lisäännyttämiskeskukseen. Sinne on jo viety metsäpeuroja Latviasta.
Metsäpeurojen siirtämisen tarkoituksena on taata lajin säilyminen. Suomessa peurojen siirroista päättää lajin suojeluohjelman koordinaattori, joka on Korkeasaaren eläintarhasta eläkkeelle jäänyt biologi.
Tavoitteena on saada peurat ensin lisääntymään tarhassa. Jos tarhaeläimet lisääntyvät tarpeeksi, voidaan niiden vasoja päästää luontoon.
”Ainakin meillä metsäpeurat ovat lisääntyneet kohtuullisen hyvin. Eivät joka vuosi, mutta aika usein”, kertoo Korkeasaaren tiedottaja Taru Vuori .
Eläinten vapauttaminen luontoon siten että ne pärjäävät ei ole aivan mutkatonta. Tarkat käytännöt vaihtelevat eläinlajista toiseen.
Moskovan lisäännyttämiskeskus on laaja alue, jolla eläimet voivat vapaasti muodostaa laumoja. Aikanaan vapautettavat vasat syntyvät siis melko luonnonmukaisiin oloihin.
”Tarhassa kasvaneet ruohonsyöjät menestyvät vapaana yleensä paremmin kuin lihansyöjät, koska niiden ravinnonsaanti on helpompaa”, Nina Trontti kertoo.
Trontin mukaan tärkein tekijä hankkeen onnistumiselle on paikallisväestön tuki. Koska metsäpeura on taantunut Venäjällä nimenomaan salametsästyksen vuoksi, kestänee ainakin pari vuotta ennen kuin vasoja kannattaa vapauttaa luontoon, Trontti arvelee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

