Suomi valmis Islannin ilma-valvontaan
Suomi aikoo osallistua Islannin ilmavalvontaan yhdessä Ruotsin kanssa, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo. Yksityiskohdista on hänen mukaansa keskusteltava vielä Naton kanssa.
Katainen sanoi pohjoismaiden pääministerien tiedotustilaisuudessa Helsingissä, että Suomella on valmius osallistua Islannissa sekä valvontaan että tunnistuslentoihin.
Kataisen mukaan koneiden lentämistä aseistettuna ei ole suljettu pois. Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt sanoi, että koneet lentäisivät aseistamattomina.
Se riippuu ihan kansallisista päätöksistä, Katainen selvitti toimittajille. Hänen mukaansa päätös aseistuksesta voi olla erilainen Suomessa ja Ruotsissa.
Meillä yleensä koneet lentävät aseistettuna, että siinä ei ole mitään sen ihmeempää. Se on ihan meidän itsemme päätettävä.
Kataisen mukaan päätös vaatii Suomessa joka tapauksessa ”eduskunnan myötävaikutusta”.
Pääministeri Kataisen ilmoitus Suomen osallistumisesta Islannin ilmavalvontaan on väärä päätös, tuomitsee keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen.
Pohjoismaisen yhteistyön varjolla pääministeri on johtamassa Suomea aivan uusille urille. Naton jäsenmaan ilmatilan valvonta tunnistelentoineen ei kerta kaikkiaan kuulu liittoutumattomalle Suomelle, sanoo Tiilikainen.
Tiilikainen muistuttaa, että puolustusvaliokunnan vuonna 2009 asiaan ottama kanta on eduskunnan viimeisin sana asiasta. Eduskunnan puolustusvaliokunta oli yhtä mieltä siitä, ettei Suomi osallistu Islannin ilmavalvontaan.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
