
Laajalla alueella on lähipäivinä yli 10 astetta lämmintä
Viikonvaihteen ja alkuviikon sää jatkaa samalla lämpimällä linjalla kuin lokakuu, joka oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi.Päättyneen lokakuun keskilämpötila oli Suomen alueella 1–3,5 astetta tilastollisia arvoja lämpimämpi. Ilmastotilastoja seurataan 30 vuoden jaksoissa ja nyt käytettävä vertailukausi kattaa vuodet 1991–2020.
Keskilämpötila vaihteli lokakuussa Käsivarren Lapin noin +1,5 asteesta lounaissaariston noin +10 asteeseen. Lapissa lämpötilan poikkeama oli laajalti noin 3,5 astetta. Näin lämmintä Lapissa on keskimäärin harvemmin kuin kerran 10 vuodessa eli meteorologisessa kielenkäytössä tapaus luokitellaan harvinaiseksi.
Muualla maassa oltiin tavallista lämpimimmissä oloissa eli viime kuussa mitatut lämpötilat kuuluivat 30-vuotisen tilastosarjan ylimpään kolmannekseen.
Myös tulevina päivinä 10 asteen lämpötiloja voidaan mitata maan eteläosassa, viikon puolivälissä keskiosankin alueella. Lämpötilat ovat siis koko maassa noususuunnassa.
Etelä-Lapissakin päästään alkuviikolla noin +5 asteen lukemiin. Pakkasta päivisin on vain lähinnä Käsivarressa, öisin hieman laajemmalla alueella.
Pilvisyys on enimmän aikaa runsasta. Utua ja sumua on edellisvuorokausia enemmän ja niitä voi esiintyä myös päiväsaikaan. Tänään liikkuu rintamasadealue Suomen yli koilliseen. Sateet tulevat enimmäkseen vetenä, maan pohjoisosassa osin myös räntänä ja lumena. Myös alkuviikolla hajanaisempia sateita on liikkeellä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologejaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

